Astora-Rakennus Oy on porilainen rakennusalan yritys, jolle paikallisuus on toiminnan ytimessä - vaikka projektit ulottuvatkin jo pitkälle Porista.

Täyden palvelun rakennus­liike Satakunnassa

www.astora.fi

 

Astora-Rakennus Oy on porilainen rakennusalan yritys, jolle paikallisuus on toiminnan ytimessä – vaikka projektit ulottuvatkin jo pitkälle Porista.

Yhtiön toimisto sijaitsee Porin keskustassa ja laajat 600 neliön toimisto- ja hallitilat puolestaan Harjavallan Sievarin teollisuusalueella. Astora-Rakennuksen vahvaan osaamisalueeseemme kuuluu niin liike-, teollisuus-, julkis- kuin korjausrakentamista.

Kysyimme yhtiön toimitusjohtaja Juha Hakanpäältä, mitä hyvä rakentaminen edellyttää?

– Kolme elementtiä eli hyvän tarjouslaskijan, osaavat työmaamestarit ja vakuudet. Käytännön tasolla osaava ja ammattitaitoinen työmaamestari hoitaa leiviskänsä eli sen, että tilaajan aikatauluvaade pitää, laatu on sitä, mitä on sovittu ja kohde taloudellisesti kannattava.

Hakanpään mukaan markkinassa ollaan nyt siinä tilanteessa, että kun tilaaja kilpailuttaa hankkeen, halvin vaihtoehto ei välttämättä olekaan se, minkä hän valitsee.

– Laatukriteereillä on yhä enemmän merkitystä, mikä on hyvä asia. Se on myös meidän valttikorttimme. Hyvä maine syntyy siitä, että pysymme aikataulussa ja lopputulos on laadullisesti hyvää. Siitä syntyvät uskottavuus ja luottamus, jota tilaajat arvostavat. Työmiehetkin luovat mainetta käyttäytymistä ja pukeutumista myöten Se on ollut aina meidän yrityksen käyntikortti.

Paikallisuudella on merkitystä

Satakuntalaisuus on Astora-Rakennukselle tärkeä asia, jota myös asiakkaat arvostavat.

– Käytämme mielellämme paikallisia tekijöitä ja alihankkijoita. Olemme huomanneet, että se auttaa myös asiakkaitamme heidän omassa myynnissä. Paikallisuudella on siis merkitystä ja tänä päivänä jopa markkinavaltti. Se on tärkeä arvo, josta pidämme mielellämme kiinni.

Yhtiön toiminta-alue tosin kattaa Satakuntaa laajemman alueen.

– Tällä hetkellä toimimme noin 500 kilometrin säteellä Porista. Olemme tehneet viime vuosina töitä niin Tampereella, Loimaalla ja jopa Nivalassa saakka. Reviirin maantieteellinen laajeneminen juontuu viime kevään hiljaisesta työtilanteesta. Uskon, että se on ollut monelle alalla toimivalle ainut ratkaisu pitää pyörät pyörimässä. Meille se oli loppujen lopuksi hyvinkin toimiva päätös, sillä haemme tälläkin hetkellä laskentakohteita kolmen urakkalaskijan voimin Satakunnan lisäksi Pirkanmaa-Etelä-Suomi -akselilta. Tällä sapluunalla mennään siis myös jatkossa.

Tiivis ydinporukka hoitaa hommat kerralla kuntoon

Hakanpää on toiminut yrittäjänä jo 23 vuotta.

– Se tuo tiettyä perspektiiviä ja rauhallista suhtautumista asioihin. On osattava luottaa omaan organisaatioon, jolle on delegoinut tiettyjä tehtäviä. Hötkyily ei kannata. Meillä on tietoisesti kevyt ydinorganisaatio eli käytännössä kaksi päättäjää, jotka tekevät isot päätökset eli minä ja tekninen johtaja Mika Rajamäki, yhtiön toinen osaomistaja. Vaikka meillä onkin pieneen kiristetty johtoporras, on meillä ns. ”omia miehiä” eli välittömiä palkansaajia verkostossa nelisenkymmentä ja välillisiä jopa pari sataa. Meillä on hyvät tekijät, joihin voimme luottaa. Periaatteemme on, että asiat tehdään kerralla kuntoon ja oikein. Se kertoo paljon Astora-Rakennuksen työn laadusta.

Työllistäminen on parasta

Hakanpää kertoo, että hänelle antoisinta työssä on laskea, kuinka monta miestyövuotta tekijöille on voinut maksaa palkkaa.

– Se palkitsee ja työllistäminen on ollut minulle henkilökohtaisesti aina tärkeä ja motivoiva asia. Kaikkein pahimpia hetkiä omalla urallani ovat olleet työvoiman lomauttaminen ja irtisanominen. Onneksi sitä ei ole tarvinnut viime vuosien aikana juurikaan tehdä. Työhön ottaminen on totta kai aina mukavaa puuhaa, kun voi kätellä ja toivottaa tekijän tervetulleeksi organisaatioon.

Päiväkotivuodesta palvelukotivuoteen

Yhtiön viime vuosi kulminoitui päiväkotirakentamiseen.

– Se oli selkeä trendi meidän tekemisessä. Viime vuotta voisikiin siis kutsua päiväkotivuodeksi. Rakensimme viime vuonna myös S-marketin ja nyt työn alla on palvelutaloja. Tästä vuodesta on siis tulossa palvelutalovuosi, sillä meillä on meneillään peräti neljä yksikköä.

Tieto on pilvessä

Toimitusjohtaja on ilolla seurannut teknistä kehitystä, joka on vienyt dokumentaatiota hurjasti eteenpäin.

– On hienoa, että kaikki yrityksen dokumentit ovat nyt pienintäkin yksityiskohtaa myöten pilvipalvelussa – olipa sitten kyse urakkalaskentadokkarista, kohteen detaljista tai kauppakirjasta. Enää ei siis tarvitse plärätä mappeja, vaan kaikki tieto on parin klikkauksen päässä. Tiedon kulku ja jakaminen on mennyt muutamassa vuodessa huimasti eteenpäin ja on meilläkin aivan erinomaisella tasolla. Toimitusjohtajana ei voi olla kuin tyytyväinen, sillä se sujuvoittaa kaikkea tekemistä.