Hartela_solid_House_2_300_CMYK

Hartela rakentaa monipuolisesti

Hartelalla on pitkät ja monipuoliset perinteet rakentamisesta Satakunnan alueella. Tällä hetkellä näyttävin kohde on Porin keskustaan nouseva tornitalo.

Hartela on suomalainen, vuonna 1942 perustettu perheyhtiö. Yhtiön palkkalistoilla on valtakunnallisesti noin tuhat rakennusalan ammattilaista kirvesmiehistä myyntineuvottelijoihin. – Rakennamme aikaa ja käyttöä kestäviä taloja satojen miljoonien edestä joka vuosi. Olemme rakentaneet Satakunnan alueellakin vuosikymmenten ajan koko joukon asuntoja, sairaaloita, siltoja, tehtaita ja satamarakennuksia. Siis kaikkea mahdollista, Hartelan varatoimitusjohtaja ja Satakunnan aluejohtaja Timo Lundstedt kertoo. Satakunnan alueen rakennuspäällikkö Jouko Salonen toteaakin, että juuri monipuolisuus kehittää henkilöstön osaamista ja tekee Hartelasta tekijöille mielenkiintoisen työpaikan.

Ydinjätteiden loppusijoitusta ja teatteria

Monipuolisuudesta kertoo myös tällä hetkellä meneillään olevien hankkeiden lista. Hartela on mukana Posivan ONKALOssa, jossa testaamme ydinjätteiden loppusijoitustunnelin tulpparakenteen tiiveyttä. Se on haasteellinen ja mielenkiintoinen hanke, sillä vastaavaa on tähän mennessä kokeiltu kahteen otteeseen, mutta kumpikaan ei ole onnistunut. Me olemme päättäneet onnistua.

Toinen merkittävä hanke on Porin teatterin peruskorjaus, joka pitää ensimmäisessä vaiheessa sisällään teatterin pienen näyttämön sekä sen yhteydessä olevien henkilökunnan tilojen peruskorjauksen. Pieni näyttämö ja henkilökunnan tilat valmistuvat kesäkuussa 2016. Peruskorjauksen 2-vaihe alkaa toukokuussa 2016, jolloin suuri näyttämö sulkeutuu ja korjaustyö vuonna 1884 valmistuneessa vanhassa osassa aloitetaan. Kokonaan peruskorjatun teatterin on määrä valmistua syksyllä 2017. Sen lisäksi rakennamme hoivakotia Teuvalla ja meiltä on juuri valmistunut Väinölän palvelutalo Poriin. Forssaan on myös piakkoin valmistumassa jätevedenpuhdistamo, Salonen kertoo.

Lundstedt onkin tyytyväinen Hartelan tilauskantaan Satakunnan alueella. Meillä on ollut talouden ahdingosta huolimatta kuluneena vuonna käynnissä 12 työmaata, mikä on erittäin hyvä saavutus.

Näyttävä tornitalo Porin keskustaan

Näkyvin Hartelan kohde nousee aivan Porin ydinkeskustaan. Kyseessä on Asunto Oy Porin Linnainmaankulma Mikonkadulla. Virtaviivainen rakennus on näyttävä maamerkki Isolinnankadun ja Mikonkadun risteyksessä. Linnainmaankulman parkkitalon jatkeeksi nousee 12 asuinkerrosta, alimmatkin asunnot sijaitsevat jo viidennessä kerroksessa. Asuntoja valmistuu yksiöistä 125 neliön näköalahuoneistoihin, projektipäällikkö Kalle Tammi kertoo.

As Oy Porin Linnainmaankulmaan valmistuu liiketila- ja paikoituskerrokset mukaan lukien 16-kerroksinen kerrostalo, joka käsittää 42 asuinhuoneistoa sekä myytäviä varastotiloja, Tammi lisää. Kiinnostus onkin ollut kovaa ja puolet asunnoista on jo myyty. – Vapaita asuntoja löytyy vielä kaikissa kokoluokissa, joten vielä on ainutlaatuinen mahdollisuus hankkia asunto tästä näyttävästä maamerkistä, Salonen muistuttaa.

Insinöörityön näyte

Lundstedt on iloinen siitä, että Porin keskusta kehittyy ja ajatus tornitalosta on otettu todella hyvin vastaan. Kohde ei ole saanut osakseen juurikaan negatiivista arvostelua.

Koska rakennus on valmistuessaan 16-kerroksinen, on suunnittelussa otettu huomioon korkeudesta johtuva tuulihaaste. Jos alhaalla tuulee vähän, ylhäällä tuulee paljon. Työmaalogistiikkakin on haastavaa, koska rakennamme aivan ydinkeskustassa. Työsuunnitelmassa on myös jouduttu huomioimaan, että kohteen alakerrassa oleva kauppa ja autopaikat ovat toiminnassa koko rakentamisen ajan. Mutta haasteet on taklattu, rakentaminen on nyt täydessä vauhdissa ja kohde valmistuu helmikuussa 2016.

Lundstedt lisää, että tornitalo on myös paikallinen taidonnäyte. Käytämme paljon paikallisia ja omia tekijöitä. Talo on siis pitkälti paikallisin voimin rakennettu ja myös tekijöille merkittävä.

Hissistä kauppaan

Hartelan asunnot ovat aina korkeatasoisia, mutta tässä kohteessa asukas voi esimerkiksi valita asunnon sisustustyyliksi neljästä arkkitehdin suunnittelemasta tyylisuunnasta mieleisensä. Erityistä on myös se, että rakennuksesta pääsee suoraan hissillä kauppaan ja muihin korttelin palveluihin. Tämä on Satakunnan alueella ensimmäinen Hartelan asuntokohde, jossa on viilennys vakiona joka asunnossa, Tammi kertoo.