Turunmaan_työkonehuolto_solid_house_300_CMYK

Huoltoa asiakkaan ehdoilla

Turunmaan työkonehuolto Oy palvelee asiakkaitaan työkoneiden varaosiin ja korjauksiin liittyvien asioiden parissa. Yritys ei ole erikoistunut tiettyyn merkkiin tai malliin, mikä on myös ehdoton etu kovasti kilpailulla alalla. – Olemme korjanneet lähes kaikkea lähikaupan lattianlakaisukoneesta isoihin kivenmurskaajiin saakka, muistelee toimitusjohtaja Joni Ilmonen.

Asiakaskuntaan kuuluu sekä yrityksiä että yksityisiä, jotka hakevat liikkeestä sekä varaosia että huoltoneuvontaa. Korjaustoimenpiteet hoidetaan mahdollisuuksien mukaan joko yrityksen toimitiloissa, jossa kaikki tarvittavat varaosat ja välineet ovat käden ulottuvilla, tai asiakkaan luona. – Työmme on hyvin liikkuvaa, sillä menemme aina sinne, missä asiakas meitä tarvitsee, kertoo Ilmonen. Koneita onkin käyty korjaamassa aina saaristoa ja Vaasaa myöten.

Aivan kuten henkilöautotkin, vaativat myös työkoneet säännöllistä määräaikaishuoltoa. Sitä varten Turunmaan työkonehuollon varastoista löytyy aina tavallisimmat varaosat ja huoltotarvikkeet, muussa tapauksessa tarvittavien tuotteiden tilaus hoituu yleensä muutaman päivän toimitusajalla. Itse huollon kesto on aina tapauskohtainen, sillä teknologia muuttuu päivä päivältä yhtä kehittyneemmäksi ja samalla monimutkaisemmaksi, – onpa joillakin merkeillä jopa omat tietokoneohjelmansakin, joita korjauksissa tarvitaan.

Vaikka rakentaminen onkin ollut viime aikoina hiljaista, suhtaudutaan Turunmaan työkonehuollossa tulevaisuuteen toiveikkain mielin: – Kunhan ala lähtee taas nousuun, on myös meidän tavoitteemme laajentua.