rakennuspalvelu_lindholm_solid_house_300_2_CMYK

”Ihmisten koteja on kunnioitettava”

Rakennuspalvelu Lindholm on yrityksiä, julkista sektoria ja taloyhtiöitä palveleva rakennusliike, jonka työmenetelmät perustuvat tarkkoihin laatustandardeihin ja kohteliaisuuteen. Yrittäjä Mikko Lindholmin mukaan yritys on kasvanut tasaisesti sillä periaatteella, että työ aina tehdään tavalla, joka tyydyttää asiakasta, lopputulos on siisti ja rakennuttajana voi olla ylpeä tekemisestään. – Olen itse äärimmäisen tarkka työstäni ja minulla on tiukat laatukriteerit. Työmieheni tietävät, että kaiken työn on läpäistävä vaatimukseni, minua kutsutaankin lempinimellä Milli-Mikko, hän naurahtaa.

Lindholm painottaa kuitenkin samaan hengenvetoon, että äärimmäisen taitava henkilökunta on hänen yrityksensä ehdoton vahvuus. – Minulla on käynyt todella hyvä onni, kun olen saanut niinkin osaavia ja luotettavia työmiehiä.
Rakennuspalvelu Lindholm alkoi yhden miehen yrityksenä vuonna 2002 ja on siitä asti kasvanut noin yhdellä miehellä per vuosi.

Hyvästä työstä kielivät vakioasiakkaat, joista yksi on käyttänyt yrityksen palveluita jo kymmenen vuoden ajan. Lindholmin mukaan pelkkä hyvä työnlaatu ei riitä, käytöstavat ja ihmisten kotien kunnioittaminen muodostavat toisen palan erinomaisesta palvelusta. – Kun menemme toisten koteihin, on tärkeää työskennellä siististi ja olla ihmisiksi. Olemmekin saaneet kiitosta huomaamattomasta toiminnastamme.