Raision_metalli_solid_house_300_CMYK

Kaikkea metallista

Raision Metalli Oy on tunnettu jo yli 35 vuoden ajan osaavana ja ammattitaitoisena metallialan perheyrityksenä. – Isäni aloitti toiminnan pienestä konepajasta, mutta vuosien saatossa yritys on laajentunut niin henkilöstöltään, tiloiltaan kuin toimenkuvaltaankin, kertoo toimitusjohtaja Janika Tavola, joka omistaa Raision Metallin tällä hetkellä yhdessä isänsä ja sisarensa kanssa.

Tarvitsitpa sitten mitä tahansa teräs- ja alumiinirakenteita – eli ovia, ikkunoita tai lasiseiniä, on Raision metalli oikea osoite. Yritys suunnittelee, valmistaa ja asentaa kaikki rakennuksilla tarvittavat tuotteet arkkitehdin piirrosten mukaisesti. – Tarvittaessa pystymme myös konsultoimaan, sillä olemme hyvin perillä alan kulloisistakin vaatimuksista, Tavola lisää.

Alati muuttuvat säädökset ja niiden tulkinnanvaraisuus lisää toisaalta myös työn haasteellisuutta. – Välillä tuntuu, että paperin pyörittelyn määrä kasvaa rakennusalalla koko ajan, pohtii Tavola. – Toki pyrimme siihen, että kaikki tarvittava on kunnossa, mutta paljon aikaa ja rahaa se myös vaatii. Viimeisimpiä uudistuksia metallituotteisiin liittyen ovat mm. pakolliset CE-merkinnät.

Haasteista huolimatta Raision Metallilla menee hyvin. Työntekijöitä alihankkijat mukaan luettuna on tällä hetkellä reilu nelisenkymmentä ja toiminta-alue yltää jopa pääkaupunkiseudulle saakka. Työn alla on parhaillaankin monia mielenkiintoisia projekteja ja tulevaisuudentavoitteisiin kuuluu jatkaa samalla, hyväksi havaitulla maltillisen kasvun linjalla kuin aiemminkin.