biolan3_300_CMYK

Luontoystävällistä asumista

Biolan Oy luo vihreämpää maailma ja vuosien varrella ajatusmalli on vain vahvistunut. Vuonna 2013 perustettiin Biolanin tytäryhtiö Biolan Ekoasuminen Oy, joka luo vihreämpää asumista ja kehittämää sekä markkinoi ekologisen asumisen ratkaisuja. – Kaikkien meidän tulisi katsoa ympärillemme ja miettiä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Valintoja tulee punnita huolella juuri kestävän kehityksen kannalta. Puhdas vesi ja luonto eivät ole ikuisia, muistuttaa toimitusjohtaja Matti Hakala.

Helmikuussa Venemessuilla Biolan Ekoasuminen esitteli ensimmäistä kertaa yleisölle uuden vedenpuhdistuslaitteensa. Laite sai heti loistavan vastaanoton ja kävi ilmi, että Aquathorin kaltaista vedenpuhdistuslaitetta oli kaivattu kentällä jo pitkään. Kompakti koko yhdistettynä vähäiseen energian kulutukseen mahdollistaa laitteen käytön mm. saaristossa tai vaikkapa mökillä. Aquathor tuottaa noin 100litraa tunnissa puhdasta juomavettä kaikista luonnonvesistä tai huonosta kaivovedestä. – Määrä riittää normaalisti nelihenkisen perheen käyttöön, Hakala kertoo.

Aquathor-vedenpuhdistuslaitteita ja muita Biolan Ekoasumisen ekologisia ja luontoystävällisiä tuotteita myyvät Biolan Ekomestarit ympäri Suomen. Ammattitaitoiset Ekomestarit ovat koulutettuja, itsenäisiä yrittäjiä, ja heiltä onnistuu käden käänteessä myös laitteiden asennukset ja mahdollisten lupa-asioiden hoito.