finnfoam

Muovieristeitä markkinoiden huipulta

Eristeala elää murroskautta ja muovipohjaiset tuotteet ovat valtaamassa alaa. Kotimainen Finnfoam Oy on ollut aktiivisesti mukana muutoksissa sekä Suomessa, että maailmalla.

Euroopassa muovipohjaiset eristeet ovat olleet jo tovin markkinajohtajia ja nyt myös Suomi, jossa perinteinen villa on pitänyt puoliaan pitkään, on kulkemassa samaan suuntaan. Finnfoamin Salon tehtaalla kehitykseen on osallistuttu tarjoamalla rakentajille kattava tuoteperhe erilaisia muovieristeitä useissa hintaluokissa. – Esimerkiksi routaeristykseen sopiva XPS on kuluttajalle usein kaikkein kustannustehokkain vaihtoehto, EPS on omimillaan mm. katoissa ja PIR puolestaan silloin, kun seinäpaksuudet eivät saa kasvaa liiaksi, esittelee toimitusjohtaja Henri Nieminen yrityksensä kovaa kolmikkoa. Kaikkia muovieristeitä yhdistää homevapaus, joka taataan tarkoilla testauksilla.

Viime aikoina valikoimaa on alettu laajentaa täysin uudenlaisilla, rakentamista helpottavilla ja nopeuttavilla tuotteilla, joissa eristävyyteen on yhdistetty myös muita ominaisuuksia. Finnfoamin viimeisin keksintö onkin märkätiloihin suunniteltu Tulppa-levy, joka toimii sekä rakennuslevynä että vedeneristeenä.

Euroopan huipulla

Kotimaan ohella Finnfoamin tuotteet ovat tuttuja myös maailmalla. Koska rahtikustannukset Suomesta Eurooppaan ovat usein kohtuu suuret, on yritys perustanut erilliset tehtaansa sekä Espanjaan että Liettuan Kaunasiin, jossa XPS-eristeitä valmistetaan Baltian, Puolan ja Venäjälle kuuluvan Kaliningradin tarpeisiin. – Muutoin emme ole lähteneet Venäjän markkinoille, sillä sinne pääsyä vaikeuttavat kovat tuontitullit, kertoo Nieminen.

Maantieteellistä laajenemista on kuitenkin tarkoitus jatkaa myös tulevaisuudessa, joten tehtaita saattaa nousta lisää ympäri Eurooppaa ja jo olemassa olevien tuotantolinjojen valikoima laajentua.

”valikoimaa on alettu laajentaa täysin uudenlaisilla, rakentamista helpottavilla ja nopeuttavilla tuotteilla…

Terveisiä päättäjille

Finnfoamilla on oma näkemyksensä myös kiivaana käyvään keskusteluun energiatukijärjestelmistä. Yrityksestä ehdotetaan, että tuki annettaisiin pudottamalla lämmöneristeiden arvonlisäveroa esimerkiksi 10 %. Sillä tavoin se kohdistettaisiin kotimaisiin tuotteisiin, joita lämmöneristeet usein edelleen ovat.