Finnmirror tunnetaan Pohjoismaiden suurimpana peilivalmistajana sekä yhtenä Suomen merkittävimmistä kiintokalustevalmistajista.

Nuorekas 90-vuotias Sastamalasta

www.finnmirror.fi

 

Tuskin olisi Finnmirrorin perustaja Kaarlo Mäkinen uskonut, että hänen kädentaitojensa jälki loistaisi peilikirkkaana vielä 93 vuotta myöhemmin Suomen suosituimman rap-artistin musiikkivideolla.

Finnmirrorin toimitusjohtajan Aleksi Pälän isoisoisä Kaarlo Mäkinen aloitti yritystoimintansa pienessä torpassa Sastamalan uumenissa vuonna 1923. Iso perhekatras täytyi saada ruokittua, joten mies ryhtyi valmistamaan valokuvakehyksiä. Sittemmin Mäkinen sai käsiinsä peilin valmistusohjeen, jonka myötä hän ryhtyi rohkeasti kokeilemaan kädentaitojaan myös peilien parissa. 1920-luvun lopulla toiminta olikin jo täydessä vauhdissa ja teollisen peilinvalmistuksen pyörät pyörimässä. Toiminnan merkittävästä kasvusta myöhempinä vuosikymmeninä kertoo se, että Finnmirrorin suurimpiin asiakkaisiin kuului 1980-luvulla muun muassa Ikea. Nyt 8 miljoonan euron liikevaihtoa tekevää yritystoimintaa jatketaan jo neljännessä polvessa.

Tänä päivänä Finnmirror tunnetaan Pohjoismaiden suurimpana peilivalmistajana sekä yhtenä Suomen merkittävimmistä kiintokalustevalmistajista. Tarjonnasta löytyvät liukuovet, kylpyhuonekalusteet, Inaria-kiintokalusteet ja kodin sisustuspeilit. Finnmirrorin asiakkaita ovat merkittävien keittiöyritysten lisäksi muun muassa kaikki Suomen K-Raudat ja Rautiat, ja omia studioita yrityksellä on kahdeksan.

Suomalaiset suosivat valkoista

Finnmirror lopetti peililinjansa sellaisenaan 2010-luvulla, kun Kaukoitä alkoi saada suurempaa roolia peilintuotannon alueena. Tänä päivänä kaikki peilit hankitaan yhdeltä maailman suurimmista lasitehtaista AGC Glass Europelta, ja suurin osa Finnmirrorin liikevaihdosta koostuu liukuovikaupasta.

– Asiakkaat haluavat liukuoviratkaisut ennen kaikkea tilansäästösyistä, mutta arvostavat myös tuotteiden tyylikkyyttä. Suomalaiselle tämä tarkoittaa lasia, joka yhdistetään valkoiseen tai puunväriseen kalusteeseen, Pälä avaa liukuovitrendejä.

Liukuovi- ja lasitrendit tulevat tavallisesti Suomeen muualta Euroopasta. Finnmirrorille suuntaa näyttävät yhteistyökumppani AGC European Glassin suunnittelijat, jotka laativat trendeistä omat kuvastonsa. Finnmirror myy Suomessa paljon keittiön välitilalaseja, ja juuri keittiötrendit sanelevat lasien värimieltymykset myös muualla.

– Suomessa suosittuja lasivärejä on puhdas ja valkoinen matta, mutta myös kirkasta peiliä menee paljon. Tyylisuuntauksena lasitrendeissä näkyy 1970-luku ja myös mattaiset ruskean sävyt ja satiinipinnat. Rohkaisisin suomalaisia käyttämään enemmän värejä kuten muualla Euroopassa, Pälä kertoo.

Ihan himmee vaatekaappi

Finnmirrorin toiminnassa on alusta lähtien arvostettu kotimaisuuden lisäksi laatua. Tästä kertovat yrityksen korkeatasoiset yhteistyökumppanit, mutta yritys on panostanut myös omaan toimintaan varsin laaja-alaisesti viime vuosina.

– Meille on tärkeää, että työnjälki on hyvää. Tästä syystä investoimme vuonna 2014 puolitoista miljoonaa puuntyöstölinjaan eli automaattiseen runkolinjaan, joka pystyy käsittelemään kenen tahansa valmistajan levyt. Annamme myös kaikille liukuovimekanismeillemme 20 vuoden takuun, Pälä kertoo.

Näyttävä luksuslaatu kodeissa on elinehto monille maailmanlaajuisesti tunnetuille rap-artisteille, jotka mielellään esittelevät lukaalejaan television musiikkikanavilla. Suomessakin tämä osataan, sillä Finnmirror toteutti kokomustan vaatehuoneen tämän hetken suosituimmalle suomalaiselle räppärille. Isot kenkähyllyt omaava luksusvaatekaappi näkyy myös artistin musiikkivideolla. Pälä painottaa, että vaatekaapit suunnitellaan aina asiakkaan tarpeiden mukaan.

– Vaatekaappeihin saadaan toteutettua kaikki ratkaisut, joita asiakas tarvitsee aina vaate- ja tankotilasta laatikoihin. Peilit voidaan toteuttaa mittatilaustyönä, ja valaistuksessa voidaan yhdistellä eri värejä tai suunnitella led-valaistus kaapin sisälle tai upotettuina hyllyihin.

Pälä näkeekin yrityksen toiminnan kehityksen kulkevan suuntaan, jossa asiakas osallistutetaan yhä enemmän suunnittelu- ja tuotantovaiheeseen.

– Siirrymme yhä enenevissä määrin digiin, ja myös erilaisten suunnittelutyökalujen rooli verkossa tulee kasvamaan. Uskon siihen, että asiakkaat tykkäävät suunnitella itse, mutta haluavat käytännön toteutuksen, kuten tuotteiden asennuksen palveluntarjoajalta.