Ampeerix_solid_house

”Odotan innolla miltä nousukausi näyttää”

Sähköalan kehitys etenee tänä päivänä huimaa vauhtia. Teknologian myötä suurimmat harppaukset ovat kohdistuneet sekä lämmitysjärjestelmiin että valaistuksiin. – Johtuen alhaisista käyttökustannuksista ja pitkästä iästä, mm led-valoja hyödynnetään nykyään myös ulkovalaistuksissa ja älylaitteiden kautta yleistyvä kauko-ohjaus on sekä tätä päivää että tulevaisuutta, kertoo Ampeerix Oy:n omistaja, Ville Laurila.

Ampeerix Oy työllistää Etelä-Suomessa noin kymmenen sähköalan ammattilaista palvellen yksityisiä ihmisiä, yrityksiä, rakennusliikkeitä sekä laivateollisuutta. Yritys kuuluu Elfin -ketjuun, joka on tuonut yhteen alan parhaimmistoa. Ketjutovereita ei nähdä kilpailijoina, sillä yksi Elfinin perusperiaatteista on puhaltaa yhteen hiileen. Ketjun kautta on mahdollista löytää hyviä yhteistyökumppaneita, jotka voivat auttaa kiireaikoina ja suuremmissa projekteissa. Urakoinnin ja asennuksen lisäksi Ampeerix myy sekä asentaa myös ilmalämpöpumppuja.

Ahkeralla työnteolla yritys on jatkuvasti kasvanut ja saanut pitkäaikaisia asiakkaita suurien rakennusliikkeiden joukosta, mikä on turvallinen tapa työllistyä alalla. Laurila kertoo työtilanteen tällä hetkellä olevan todella hyvä. – Töistä ei ole ollut pulaa, olemme jatkuvasti olleet mukana projekteissa telakalla, asunto-osakeyhtiöissä ja omakotitaloissa. Odotan innolla miltä talouden nousukausi näyttää, hän hymähtää. Laurila toimii myös henkilökohtaisesti Design-Talo Tekniikan sähkötyöjohtajana, ja toteuttaa yhdessä sähköasentajien kanssa 400–500 taloa per vuosi.