pexels-photo-6_lämpöpuisto_300_CMYK

Öljy lämmittää edelleen noin 200 000 suomalaiskotia

Fossiilisten polttoaineiden käyttöä pyritään rajoittamaan, mutta se ei silti poista öljyn hyviä ominaisuuksia. Vihreitä arvoja kunnioittavien onneksi myös öljyalalle tulee koko ajan uusia biotuotteita. 

Kotimainen perheyhtiö Lämpöpuisto Oy omaa vuosikymmenten kokemuksen öljyalalta. Tänä päivänä yritys myy ja toimittaa lämmitysöljyä ja koneissa käytettävää polttonestettä ympäri Suomen kaikkiaan yli 70 säiliöauton kapasiteetilla. Turussa sijaitsevan pääkonttorin lisäksi Lämpöpuisto Oy:llä on myyntikonttorit myös Espoossa ja Oulussa.

Öljylämmityksen pitkät perinteet

Öljy on lämmittänyt suomalaisia koteja 1950-luvulta alkaen, jolloin öljypolttimet alkoivat korvata edeltäjiään koksikattiloita. 1960–80-lukujen kuluessa öljy kipusi nopeasti lämmitysmuotojen ykköseksi, kunnes sähkö sittemmin nousi kilpailijaksi sen rinnalle.

Tänä päivänä energiamarkkinoilta löytyy lukuisia erilaisia vaihtoehtoja, mutta siitä huolimatta öljyllä lämpiää yhä edelleen noin 200 000 suomalaiskotia. Vielä muutama vuosi sitten myös Lämpöpuisto Oy:n omistaja ja toimitusjohtaja Osmo Puisto pelkäsi öljylämmityksen suosion hiipuvan varsin piankin maalämmön tehdessä tuloaan ja valtion nostaessa öljyn verotusta. – Nyt öljyn hinta on kuitenkin laskenut voimakkaasti eikä ainakaan suuria korotuksia ole lähiaikoina näkyvissä, Puisto toteaa.

Toimitusjohtaja tietää myös, että öljylämmityksen sisäistäneet harvoin lähtevät muuttamaan tapojaan. – Moni muu lämmitysmuoto vaatii huomattavasti enemmän työtä kuin öljy. Maalämpö on helppo, mutta ei kuitenkaan toimiva yksistään, sillä sekin vaatii rinnalleen sähkön, Puisto sanoo.

Toimintavarma ja kustannustehokas

Öljylämmityksestä suositun vaihtoehdon tekeekin ennen kaikkea sen helppous ja kustannustehokkuus. Laitteistot toimivat hyvin ja asukas voi olla varma siitä, että öljyllä talo pysyy lämpimänä ja myös lämmintä vettä riittää. Öljylämmityslaitteiden pitkänajan tuotekehitys, joka on alkanut jo vuosikymmeniä sitten, on saanut aikaan luotettavan rakennusten lämmitysmuodon, jossa laitekustannus on erittäin edullinen.

Laitteisto on myös pitkäikäistä; säiliö voi kestää parhaimmillaan jopa 80 vuotta, öljykattila 40–50 vuotta ja öljypolttimokin 25–30 vuotta, Puisto kertoo.

Esimerkiksi uutta taloa ostavien ei Puiston mukaan kannata rynnätä heti vaihtamaan vanhaa öljylämmitystä muihin energiavaihtoehtoihin. – Jos laitteisto on toimiva, kannattaa katsoa talvi tai pari ja vasta sitten miettiä, onko muutoksille tarvetta. Olipa energia mikä tahansa, siitä joutuu aina maksamaan. Siksi onkin hyvä myös pohtia, haluaako siitä maksaa laitteiden muodossa vai ostettuna energiana, toimitusjohtaja muistuttaa.

Yksi tärkeä tekijä on myös se, miten hyvin tuotetun lämmön pystyy pitämään sisällä, eli kuinka tiivis talo on. Myös järjestelmien kunnossapito vaikuttaa kulutukseen ja laitteiston käyttöikään. – Öljylämmityslaitteita kannattaa huoltaa ja pitää puhtaana. Myös lämmitysöljyissä on eroja, Shellin tuotevalikoimaan kuuluu lisäaineistetut Premium lämmitysöljyt, jotka säästävät kulutuksessa ja pitävät kattilan ja polttimen puhtaana.

Ympäristökysymykset haastavat alaa

Vaikka öljy on tällä hetkellä lähes ennätyksellisen halpaa, tuovat ilmastonmuutos ja verotus alalle silti omat haasteensa. Fossiilisista polttoaineista halutaan päästä eroon ja öljykriisistäkin on kohuttu jo monta vuotta. Puisto kuitenkin rauhoittelee öljyyn luottavia asiakkaitaan: – Öljyn on pitänyt loppua jo monesti, mutta siitä huolimatta maailmasta löydetään aina vain isompia ja suurempia esiintymiä, vaikkakin toki entistä syvemmältä. Öljyala on myös mennyt eteenpäin ja esimerkiksi polttonesteisiin on tullut biotuotteita, hän kertoo.

Taustalla vaikuttaa EU-lainsäädäntö, sillä valtiot sitoutuvat täyttämään liikennepolttoaineiden bio-osuuden joka vuoden 2016 alusta nousi 10 % ja vuoteen 2020 mennessä jo 20 %. Sen lisäksi Itä- ja Pohjanmerellä liikennöivien laivojen polttonesteen rikkiraja on asetettu
1 %:iin.

Liikennepuolella biopolttonesteitä tehdään esimerkiksi orgaanisista jätteistä tai metsäteollisuuden sivutuotteista eli mäntyöljystä. Puisto uskoo, että tulevaisuudessa vastaavanlaisia tuotteita voidaan varmaankin käyttää myös rakennusten lämmittämiseen. – Vaikka siis haluaisi pienentää hiilijalanjälkeään, ei välttämättä kannata lähteä heti vaihtamaan talon öljykattilaa. Markkinoille saattaa tulla tuotteita, jotka korvaavat fossiiliset polttoaineet, joten varsinkin nyt kun öljyn hinta on alhaalla, kannattaa vaihtoehtoja harkita rauhassa.