rakennuspalvelu_aalto_solid_house_300_CMYK

Pienet ja suuret rakennustyöt vuosien kokemuksella

Yhdeksän vuotta sitten Rakennuspalvelu Aalto aloitti toimintansa pienimuotoisilla keittiö- ja kylpyhuoneremonteilla, nykyään työtehtävät kuitenkin käsittävät huomattavasti laajempaa rakentamista. Miten yritys on onnistunut moisessa kasvussa? – Olemme aina tehneet työmme kunnolla ja saaneet hyvän maineen. Siitä täytyy kiittää erinomaisia työntekijöitä ja hyvää aliurakoitsijaverkostoa, jonka myötä saamme työmiehet ripeästi työmaalle. Tiiviillä yhteistyöllä ja huolellisella suunnittelulla olemme onnistuneet tehostamaan toimintaamme tavalla, joka säästää aikaa ja ennen kaikkea asiakkaan rahoja, Aki Aalto kertoo. Hän ei kuitenkaan ole unohtanut juuriaan ja on edelleen halukas palvelemaan asiakkaitaan pienemmissäkin töissä, kuten aidan korjauksessa.

Palvelutalot osa vahvaa ammattitaitoa

Moniosaaminen näkyy yrityksen vaihtelevissa kohteissa, mutta sitä täydentää myös tietynlaisten osa-alueiden erikoisosaaminen, esimerkiksi liikuntarajoitteisten henkilöiden tarpeisiin rakentaminen. Tammikuussa yritykseltä valmistui palvelutalo Harjakankaalla, jossa rakennettiin uusia tiloja 1200 neliön edestä sekä korjattiin vanha päärakennus. Samalla Rakennuspalvelu Aalto toteutti samanhenkisen konseptin rakentamalla 12 rivitaloasuntoa seniorikäyttöön. Nyt työn alla on YH-Asuntojen kohde, joka saneerataan vammaisten päivähoitokeskukseksi.

Unelmien koti tulossa myyntiin

Yritykseltä on myös tulossa omaa tuotantoa ennakkomarkkinointiin. Kyseessä on kaksi paritaloa Noormarkussa joen rannassa, erinomaisella sijainnilla rauhallisella alueella ja koulun läheisyydessä. Sata neliöiseen asuntoon kuuluu maalämpö, autokatos ja käyttöoikeus joen rantaan. Mitä aikaisemmassa vaiheessa ostaja löytyy, sitä enemmän on mahdollisuutta vielä vaikuttaa asunnossa käytettäviin pintamateriaaleihin. – Keittiö, sauna ja pesutilat ovat usein erityisen tärkeitä asukkaille, joten niiden ulkonäköön vaikuttaminen on täysin mahdollista. Teemme yhteistyötä Keittiömaailman kanssa, joka tarjoaa laajan valikoiman eri kalusteita ja värejä, jokaiselle jotakin, Aalto kertoo. Asunnot ovat mahdollisesti muuttovalmiita ensi keväänä, joten nyt sinulla on oiva tilaisuus löytää unelmiesi koti.