Turkulaisen piha- ja maisemasuunnittelutoimisto Vihersuunnittelu Kiven ja Kasvin suunnittelufilosofiana on tehdä toimivaa, kestävää ja kaunista.

Pihasuunnittelua ei kannata tehdä pöytälaatikkoon

Turkulainen piha- ja maisemasuunnittelutoimisto Vihersuunnittelu Kivi ja Kasvi määrittelee suunnittelufilosofiakseen toimivan, kestävän ja kauniin luomisen. Onnistunut pihasuunnitelman toteutus säästää myös euroja.

Maisemasuunnittelija Tiina Kortelainen on turkulaisen piha- ja maisemasuunnittelutoimisto Kiven ja Kasvin sydän.

– Kantavana ajatuksena on auttaa asiakkaitani ratkaisemaan pihan arkisia ongelmia. Teen työtä ihmistä ja luontoa kunnioittaen, ammattilaisen asenteella ja suurella intohimolla, sillä jokainen ansaitsee palan paratiisia omalle pihalleen. Pihasuunnitelmaa ei kannata tehdä pöytälaatikkoon.

Pala kerrallaan

Pihasuunnitelma ei suinkaan tarkoita sitä, että se on toteutettava kerralla.

– Suunnitelma on hyvä tehdä, vaikka pihan toteuttaisikin pienemmissä paloissa ja useampana vuotena. Näin kokonaisuus pysyy hyvin hanskassa. Jos pihaa nimittäin lähtee tekemään ilman kokonaisnäkemystä ja päämäärää, lopputulos ei välttämättä olekaan toimiva, ja asioita joudutaan tekemään uusiksi.

Uudisrakentaja voi säästää pitkän pennin

Tiina neuvoo, että uudisrakentajan kannattaa mielellään olla yhteydessä suunnittelijaan heti kun tontti on hankittu.

– Silloin suunnittelussa voidaan huomioida tontin säilytettävät maisemaelementit ja vaikuttaa jopa rakennuksen sijoitteluun. Kun tontti kartoitetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, saadaan hyvä näkemys, mikä kasvillisuus kannattaa suojata ja säilyttää, mikä poistetaan ja miten tontille suunnitellaan kulkuväylät. Kustannushyötyä syntyy myös siitä, että pihan maamassoja voidaan hyödyntää pihan muotoilussa, eikä niitä tarvitse kuljettaa pois. Pihan pohjatyötkin voidaan tehdä samoilla, perustustöihin käytettävillä koneilla.

Tutkaile vanhaa pihaa yksi kasvukausi

Entä jos on ostanut vanhan talon, jossa on valmis pihapiiri?

– Silloin kannattaa rauhassa katsoa yksi kasvikausi, mitä pihasta putkahtaa esille. Tällaisessa tilanteessa voin tulla tekemään neuvontakäynnin, joka on mainio tapa kartoittaa kokonaistilanne. Hyvä neuvo on sekin, että jos haluaa tehdä isompia muutoksia, työjärjestys kannattaa suunnitella hyvin, ettei tee turhaa työtä ja joudu korjailemaan myöhemmin tehtyjä toimenpiteitä. Kannattaa myös muistaa, että vanhalla pihalla joihinkin toimenpiteisiin saatetaan tarvita toimenpide- tai rakennuslupa. Ne kannattaa aina selvittää etukäteen oman kunnan rakennusvalvonnasta.

Palvelupaketit joka kukkarolle

Tiina kertoo, että hän tekee pihasuunnitelmasta asiakkaalle ensin luonnoksen, joka käydään yhdessä paikan päällä läpi.

– Suunnitelmaa pallotellaan niin pitkään, kunnes asiakas on siihen tyytyväinen. Ei siis haittaa, vaikka mieli muuttuu, hän nauraa.

Koska tarpeet ja pihat ovat erilaisia, on Tiina kehittänyt verkkosivuilleen näppärät palvelupaketit, joiden avulla on joskus helpompi lähteä viemään projektia eteenpäin.

– Olitpa sitten uuden pihan rakentaja tai vanhan jo elämää nähneen pihan päivittäjä, avaimet käteen -pihaprojektin teettäjä tai kaiken itse pienellä budjetilla toteuttava, löydät palvelupaketeista melko varmasti itsellesi ja kukkarollesi sopivan vaihtoehdon. Ja pulmatilanteissa autan toki mielelläni parhaan paketin valinnassa.