Positiivisuus vie eteenpäin

www.paneliankone.fi

 

Taantuma ei ole hidastanut teräsrakentamiseen erikoistuneen yrityksen rattaita. Positiivinen asenne, hyvä työporukka ja halu tehdä töitä ovat vieneet yrityksen läpi haastavien aikojen. Nyt katse on suunnattu tulevaan.

Alihankintakonepaja Panelian Kone Oy ei ole aktiivisesti markkinoinut viime vuosina, sillä se on keskittynyt tarjoamaan laadukasta teräsrakentamista nykyisille asiakkailleen. Silti yritys on saanut kesän jälkeen yhteydenottoja myös uusilta asiakkailta. − Pieniä piristymisen merkkejä on havaittavissa, vaikka taantuma ei ole kohdellutkaan meitä kovin julmasti. On saanut jättää tarjouksia ja yksi merkittävä päämies on tehnyt ison investoinnin seuraavalle kahdelle, kolmelle vuodelle, yrityksen toimitusjohtaja Petri Hohtari luettelee.

Teräsrakenteita laajalla skaalalla valmistavan yrityksen vahvuuksia ovat hyvät yhteistyökumppanit sekä sitoutunut ja osaava henkilökunta. Kahden lupaavan nuoren työntekijän palkkaaminen on antanut Hohtarille toivoa siitä, että muutaman vuoden päästä eläköityvien työntekijöiden tilalle on mahdollista löytää motivoituneita nuoria:
− Työntekijällä täytyy olla halua tehdä jotain itsensä ja työllistävän yrityksen eteen. Työn laatu lähtee myös tekijästä itsestään. Täytyy olla ammattiylpeyttä ja hyvää meininkiä, Hohtari sanoo.

Yrittäjyys verissä

Yrittäjäperheestä lähtöisin oleva Hohtari aloitti Panelian Kone Oy:n toimitusjohtajana vuonna 2011. Viiden vuoden aikana yrityksen henkilöstömäärä alihankkijoineen on kasvanut alle kymmenestä kolmeenkymmeneen viiteen. Yrittäjähenkinen Hohtari myöntää kuitenkin, että yrittäjyys Suomessa ei ole joka päivä pelkkää juhlaa. − Tunnen monia yrittäjiä, jotka viimeiseen asti antavat omasta vapaa-ajastaan ja ehkä omasta rahapussistaankin yrittäjyydelle. Pääosin sitä arvostetaan, mutta sitä ei ehkä ymmärretä, että joku voi menestyäkin, Hohtari nauraa. Toimitusjohtajana Hohtari on tietoisesti halunnut panostaa hyvään yhteishenkeen, viihtyvyyteen ja koneistoon. − Jos ei ole yrittäjiä, ei ole myöskään työtä tarjolla niille, jotka eivät tunne yrittäjyyttä omakseen, Hohtari muistuttaa.

“Asiat eivät parane ihmettelemällä”

Panelian Kone Oy on hyvä esimerkki yrityksestä, jossa työt tehdään kunnolla ja positiivisella asenteella. Edes taantuma tai uudet direktiivit eivät ole yritykselle esteitä tai hidasteita, vaan mahdollisuuksia oppia ja mennä eteenpäin. Vuodenvaihteessa yritys avaa Harjavaltaan toisen toimipisteen, jossa on mahdollista valmistaa isompia rakenteita ja keskittyä kunnossapitopuoleen. Kyseessä on yrityksen tähän astisen historian merkittävin investointi.

− Töitä nämä vain ovat. Pieni pilke silmäkulmassa kun antaa mennä, niin hyvä tulee, Hohtari kannustaa. Hän haluaa muistuttaa muita yrittäjiä positiivisen asenteen tärkeydestä: − Turhaan synkistelyyn ei kannata lähteä, täytyy vain yrittää ja tehdä työt niin hyvin kuin osaa!