Putkisaneeraus sujuu kivuttomasti kokeneen ammattilaisen kanssa

Ajatus putkiremontista saattaa huolestuttaa monia, mutta kun urakan hoitaa ammattitaitoinen yritys, työ sujuu odotettua paremmin ja lopputulos on asukkaita miellyttävä. Lohjan Putkityöt tekee monipuolisesti kaikenlaisia putkitöitä, mutta saneeraukset kuuluvat yrityksen erikoisosaamiseen. – Olemme kehittäneet putkisaneerauksiin omat käytännön elementit ja ratkaisut. Kehitimme esimerkiksi suihkuun hanan taakse tulevan peitelevyn. Se on oma innovaatiomme, jota nykyään myydään Uponorilla, yrittäjä Jarmo Kärnä kertoo. Peitelevyn on tarkoitus peittää reiät, joista vanhat vesiputket on vedetty ulos, ja samalla estää suihkuveden pääsyn rakenteisiin.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana yritys on keskittynyt erityisen paljon käyttövesisaneerauksiin kerros-, rivi- ja omakotitaloissa. Urakoissa viemärit on sukitettu ja käyttövesi- sekä pintaputket uusittu. Mittavat linjasaneeraukset perinteisin menetelmin löytyvät myös Lohjan Putkitöiden referensseistä, mutta kiinteistön rakenteita rikkomaton sukitus on nostanut päätään asukasystävällisempänä saneeraustapana.

Käyttövesisaneeraus voidaan Lohjan Putkitöiden toimesta tehdä myös nopealla ja laadukkaalla komposiittiputkistojärjestelmällä. Tietyillä alueilla, joilla esiintyy pistesyöpymää, komposiittiputkisto on oiva ratkaisu, sillä pistesyöpymä pilaa kupariputket vain muutamassa vuodessa. – Uusimme Nummelassa kahdessa kerrostalossa kupariputket komposiittiputkistoon, sillä vain viisi vuotta vanhojen talojen putket olivat jo syöpyneet, Kärnä kertoo. Nopean asennuksen ja hyvän laadun lisäksi komposiittiputkisto on edullinen ratkaisu, joka myös sopii haasteellisiin kohteisiin.