bm_raudoite_solid_house_4_300_CMYK

Raudoitusalalle tarvitaan nuoria tekijöitä

BM Raudoite on nimensä mukaisesti raudoitusten erikoisosaaja, joka toteuttaa kohteita pienistä autotalleista suuriin tuotantolaitoksiin. Toimintatavan perustana on tehdä asiakkaan kohteen mukaisia raudoitteita, joko irtorautana tai valmiina, tehtaalla koottuna kokonaisuutena. Suuntaus rakennusalalla on, että työmaille toivotaan yhä valmiimpia tuotteita, joten BM Raudoite on Ahti Veijolan mukaan viime aikoina panostanut erityisen paljon valmiskokonaisuuksiin.

Vuonna 2011 perustettu BM Raudoitteen etu on sen nopeus ja ketteryys, jolla se voi reagoida projekteissa tapahtuviin muutoksiin. – Projektit elävät, mutta me kykenemme reagoimaan muutoksiin muutamassa tunnissa ja sulavasti mukautumaan uuteen tilanteeseen. Näin olemme usein jo yhden työpäivän sisällä tehneet vaadittavat muutokset projektin etenemisen kannalta, Veijola kertoo.

Ketteryyden lisäksi Veijola kokee ammattitaitoisen henkilökunnan yrityksen merkittävänä valttikorttina. Paikalliset työntekijät edustavat suomalaista osaamista ja ennennäkemätöntä työnintoa. – Kaikki työntekijämme ovat moniosaajia ja valmiita tarttumaan kaikkiin töihin. Siksi voimmekin helposti reagoida muutoksiin, Veijola toteaa. Samalla hän kuitenkin on huolissaan tulevaisuudesta, sillä uusista osaajista on pulaa. – Raudoittamisen alalla keski-ikä taitaa karkeasti sanottuna olla 50 vuotta. Ammattitaito on siis lähdössä eläkkeelle tekijöiden kanssa. Kehotan nuoria hakeutumaan mestarien oppiin, sillä raudoittamisen tarve ei ole häviämässä minnekään.