Select_rakenne_solid_house_300_CMYK_4_2015

Saaristolaisunelmia rakentamassa

Tutustu yritykseen www.selectrakenne.fi

Select Rakenne Oy on viime aikoina siirtynyt yhä enenevissä määrin rakentamaan vapaa-ajan kohteita, lähinnä Saaristomerelle. – Totesimme, että markkina-alue on sillä saralla aika paljon suurempi kuin omakotitalorakentamisessa, kertoo toimitusjohtaja Janne Lehti päätöksen taustoista.

Tällä hetkellä työn alla on Kemiöön kuuluvan Norstön saaren Lindnäsin niemi, jonka yritys on ostanut. Rantaviivaa on 1,5 km eri ilmansuuntiin ja rakennusoikeus 8: lle huvilalle. Toteutus etenee 2-3 huvilan vuosivauhdilla, ja ensimmäiset ostajatkin ovat jo löytäneet kohteen. – Paikkana Norstö on erityinen, sillä aluetta ympäröi kokonaisuudessaan Saaristomeren kansallispuisto, kertoo Lehti. Tonteille rakentuvat, kesäasumiseen tarkoitetut huvilat tulevat olemaan moderneja ja viihtyisiä. Asumismukavuudesta huolehtivat myös aurinkopaneelit ja Select Rakenteen niemenkärkeen rakentama tiestö, joka mahdollistaa aivan erilaisen liikkumisen vapauden kuin mitä pienet mökkitontit yleensä pystyvät tarjoamaan. Kaikkiin huviloihin tulee vankka laituri. Kompakti 44m² pitää sisällään makuuhuoneen ja tupakeittiön sekä erillisen sauna- ja pesuhuoneosaston. – Kohteen räätälöinti asiakkaan toiveiden mukaiseksi on myös mahdollista, jokaisella tontilla on rakennusoikeus 120 + 40m². Pääosin huvilat ovat menneet kaupaksi lähes sellaisinaan, Lehti kertoo.

Suurinta kiinnostusta Saaristomerellä noin 7km mantereesta sijaitseva Norstö mökkeineen on herättänyt pääkaupunkiseudun asukkaissa. Koska uudiskohteille varattujen saaristotonttien määrä on melko pieni, kannattaa oman mökkiunelman toteuttamisessa pitää kiirettä. Select Rakenteen kohteiden myynnistä ja markkinoinnista vastaa tällä hetkellä Kiinteistökolmio Oy.