SW_Energia_solid_house_300_CMYK

Sähköä minne tahansa

Normaaliin arkeen kuuluvat asiat kuten imurointi tai hiustenkuivaus ovat nykyään mahdollisia myös valtakunnan verkon ulkopuolella. Kun sähköntuottonsa järjestää aurinko- ja tuulivoiman kautta, eivät mukavuudet ole poissuljettuja missään päin Suomea. – Kun järjestelmään liittää varmuuden vuoksi vielä aggregaatin, ei sähkön loppumisesta ole pelkoa, vakuuttaa SW Energia Oy:n toimitusjohtaja Jari Holmberg.

SW Energia Oy:n toimenkuvaan kuuluukin energiaratkaisujen löytäminen monenlaisiin sähköverkon ulkopuolella sijaitseviin kohteisiin, kuten mökeille ja majakoille. Yritys markkinoi tuotteitaan pääosin yksityisille asiakkaille ympäri Suomea toimivan jälleenmyyjäverkostonsa kautta.

Viime vuosina ihmisten tietoisuus SW Energian tarjoamista energiaratkaisuista on lisääntynyt huomattavasti yrityksen tekemän aktiivisen tiedotustyön tuloksena. Työsarkaa riittää kuitenkin edelleen: – Monilla on syvään juurtuneita käsityksiä esimerkiksi mökin lämmityksen järjestämisestä ja siksi uusiin vaihtoehtoihin suhtaudutaan varauksella, Holmberg tietää. – Usein myös ajatellaan, että aurinko- ja tuulienergian kanssa puuhailevat vain viherpiipertäjät, mikä ei suinkaan pidä paikkaansa. Myös tosimies voi saada sähköt vaikkapa sirkkeliinsä oman energiatuotannon kautta, jatkaa toimitusjohtaja pilke silmäkulmassa. Tietoisuuden lisääminen onkin paikallaan juuri nyt, kun ihmiset ovat alkaneet toivoa kesämökeilleenkin yhä enemmän mukavuuksia. – Ainoa vaihtoehto ei ole ostaa pääsylippua valtion verkon asiakkaaksi, samalla rahalla kun saa myös oman toimivan voimalan, muistuttaa Holmberg hymyillen.