Kesällä 2016 toimintansa aloittanut LVI-Vukida on asettanut tavoitteensa korkealle

SM-mitalistit takaavat työn laadun

www.lvi-vukida.fi

 

Menestys ammattitaidon SM-kisoissa antoi nuorille LVI-osaajille lentävän lähdön.

Nuorissa lepää maamme tulevaisuus. Espoolaisia LVI-alan lupauksia seuratessa voi vain todeta tulevaisuuden näyttävän valoisalta. Kesällä 2016 toimintansa aloittanut LVI-Vukida on asettanut tavoitteensa korkealle ensi hetkestä alkaen: pienin askelin tuoreet yrittäjät Joni Raki ja Iiro Jansson haluavat muuttaa koko alan mainetta entistä parempaan suuntaan.

Lopullinen päätös yhdessä yrittäjän saappaisiin astumisesta vahvistui tiiviin harjoittelujakson aikana. Kahtena peräkkäisenä vuotena ammattitaidon SM-kisoista mitaleja kotiin kantanut kaksikko valmistautui koitokseen kilpailemalla toisiaan vastaan. Ahkera harjoittelu palkittiin vuonna 2013 putkiasennuksen SM-hopealla ja seuraavana vuonna hopealla ja pronssilla. – Kilpailutöiden on vastattava piirustuksia täysin, vain kahden millimetrin virhemarginaali sallitaan. Pisteisiin vaikuttavat lisäksi työn yleisilme, työskentelytavat, työpisteen siisteys ja suorituksen saattaminen loppuun aikarajan puitteissa, Raki selvittää. – Harjoittelun myötä meille syntyi tietynlainen rytmi yhdessä työskentelyyn, ja menestys kisoissa on todistanut osaamisen tason.

Kilpailukokemus on yrittäjälle etu

Miten uudet tulokkaat pärjäävät alalla, jolla kilpailu on kovaa ja vastassa on yrityksiä, joilla on taustalla jopa kymmenien vuosien kokemus? – Me kasvatamme nimeämme pitkäjänteisellä työllä ja takaamalla laadukkaan lopputuloksen – työn jäljen on oltava juuri niin kuin pitääkin, millimetrin tarkasti, ilman virhemarginaaleja, nuoret yrittäjät lupaavat. – Haluamme asiakkaan ymmärtävän täysin, mitä teemme ja miksi. Kerromme työn etenemisestä selkeästi, jotta asiakkaan ei tarvitse arvailla, miksi jokin työvaihe on tehty niin kuin se on tehty. Luottamus syntyy omien toimintatapojen kautta.

Sekä asentajina että työnjohdossa useamman vuoden työskennelleet Raki ja Jansson ovat törmänneet urbaaneihin putkimieslegendoihin, joita muuttaakseen he ovat valmiina käymään taistoon. – Alalla vallitsee jossain määrin epäluotettava maine, jonka me haluamme korjata. On selvää, että huono kokemus kantaa hyvää kokemusta kauemmas, ja rikkinäisen puhelimen tavoin tarina muuttuu matkalla. Me haluamme synnyttää pelkästään positiivisia tarinoita, joita kelpaa kertoa eteenpäin.

Kunnianhimoisen tavoitteen ensimmäinen etappi on jo saavutettu. Tehdyistä töistä on sadellut kehuja, ja moni asiakas ja rakennusalan yrittäjä on löytänyt pitkään etsimänsä luotettavan LVI-osaajan, jonka apuun turvautua aina, kun tarve iskee. – Tähän me tähtäämme: kun asiakas, oli kyse kuluttajasta tai urakoitsijasta, on kerran ollut palveluumme tyytyväinen, ei ole tarvetta katsoa toisaalle.

Meriitit eivät taitureilta lopu kesken

Menestys ammattitaidon SM-kisoissa on vaikuttava referenssi. Janssonin se vei vuonna 2015 maailmanmestaruuskilpailuihin asti. Brasilian Sao Paolossa järjestetyissä ammattitaidon MM-kisoissa Jansson sijoittui upeasti 10 parhaan joukkoon, vaikka armeijan harmaat estivät tehokkaan treenaamisen. Lisähaastetta toi brasilialaiset materiaalit, jotka poikkeavat paljon Suomessa käytetyistä. Jansson palasi Brasiliasta Medallion for Excellence -tunnustuksen kanssa, joka on kunnianosoitus keskiarvoa paremmasta suorituksesta.

Entä mihin tulevaisuus nuoret miehet vie? – Ensisijaisesti haluamme tuottaa positiivisia kokemuksia ja kasvattaa toimintaa niin, että voimme jatkossa ottaa vastaan myös isompia urakoita. Oli urakka pieni tai suuri, jokaista asiakasta palvelemme samalla laadulla, nuoret taiturit kuittaavat.