Teollisuuslattioiden asiantuntija

www.helminpin.fi

 

Helsingin Mineraalipinnoitus Oy tarjoaa lattioiden päällystystä yli kolmen vuosikymmenen kokemuksella.

Teollisuuden lattiat joutuvat kokemaan ja kestämään paljon. Esimerkiksi elintarviketeollisuudessa lattia onkin yksi tärkeimmistä huomioon otettavista asioista, sillä kovasta kulutuksesta ja voimakkaista pesuaineista huolimatta sen täytyy pysyä hyvänä ja hygieenisenä vuodesta toiseen. – Valitettavan usein lattian kuntoon ei kiinnitetä huomiota riittävän ajoissa, vaan meihin otetaan yhteyttä vasta sen jälkeen, kun elintarvikeviranomainen on sanonut, ettei tilaa enää voida käyttää. Uskon myös taloudellisen tilanteen aiheuttavan sen, että pinnoitteita uusitaan vasta kun on pakko, mutta mitä myöhemmäksi homman jättää, sitä laajemmaksi ja kalliimmaksi projekti yleensä kasvaa, muistuttaa Niko Hotti Helsingin Mineraalipinnoitus Oy:stä.

Erilaisia pinnoitteita erilaisiin tarpeisiin

Helsingin Mineraalipinnoitus Oy on keskittynyt pääsääntöisesti teollisuuden raskasta käyttöä kestävien betonilattioiden päällystyksiin. Pieni osa yrityksen asiakaskunnasta koostuu kuitenkin myös yksityisistä kuluttajista. – Meiltä löytyvät hyvät ratkaisut esimerkiksi autotallin lattioiden pinnoittamiseen sekä erilaisia designlattiavaihtoehtoja, Hotti sanoo.

Lattiapinnoitteet jakautuvat karkeasti kahteen eri ryhmään – hierrettäviin ja itsestään siliäviin. – Esimerkiksi varastohalleissa, käytävillä ja pesutiloissa käytettävät epoksi- ja polyuretaanipinnoitteet ovat itsestään siliäviä ja ne muodostavat lattian pintaan noin 2mm paksuisen kiiltävän pinnoitteen. Hierrettävää akryylipinnoitusta voidaan puolestaan hyödyntää esimerkiksi suurtalouskeittiöissä, autotalleissa ja varastoissa, Hotti kertoo.

Kaikkien edellä mainittujen pinnoitusten lisäksi Helsingin Mineraalipinnoitus Oy tekee myös erikoisosaamista vaativia ucrete-lattioita. Niin ikään hierrettävä ucrete-pinnoite sopii erittäin vaativiin olosuhteisiin, joissa lattia joutuu kestämään kuumuutta ja kemikaaleja.

Pohjatyöt ovat tärkeimmät

Hyvä lattiapinnoitus lähtee liikkeelle hyvistä pohjista. – Alkutöihin menee usein enemmän aikaa kuin itse pinnoittamiseen, mutta ne on silti tärkeää hoitaa huolella. Jos pohjien tekemisessä fuskaa, saattaa lattia aluksi näyttää hyvältä, mutta muutaman vuoden kuluttua pinnoite lähteekin kokonaan irti, Hotti tietää. – Mikäli betonin pintaan noussutta sementtiliimaa ei hiota ja jyrsitä kunnolla, ei pinnoite kestä rasitusta. Vanhoissa lattioissa saattaa puolestaan olla päällekkäin useitakin pinnoitteita, joiden poistamiseksi saa tehdä paljon työtä, hän jatkaa.

Helsingin Mineraalipinnoitus Oy on satsannut laadukkaisiin hionta- ja jyrsintäkoneisiin, joiden avulla pohjatyöt saadaan tehtyä huolella. – Mikään lattiapinnoite ei ole kuitenkaan ikuinen. Aikaa myöten ne kuluvat, vaikka olisivat kuinka hyvin tehdyt, Hotti muistuttaa.

Pitkä kokemus takaa laadun

Vuonna 1983 perustetun perheyrityksen nimi on vakiintunut reilun kolmenkymmenen vuoden kuluessa siinä määrin, että rakennusalalla toimivat yritysasiakkaat tietävät lähestyä Helsingin Mineraalipinnoitus Oy:tä ilman sen suurempaa mainontaakin. – Meillä on monia vanhoja ja hyviä asiakkaita, joille teemme lattiapinnoituksia alihankintana, Hotti kertoo. Helsingin Mineraalipinnoitus Oy:n laadukkaaseen palveluun luottavat muun muassa YIT, SRV sekä joukko pienempiä rakennusalan yrityksiä.

Etenkin epoksilattioita tekee tänä päivänä moni eri firma, mutta Helsingin Mineraalipinnoitus Oy on silti pysynyt mukana bisneksessä laadukkaan työjälkensä ansiosta. – Pyrimme tekemään lattioita, joihin asiakkaat ovat tyytyväisiä – silloin sana meistä kiirii myös eteenpäin. Olemme nopeita sekä joustavia, ja meillä on vuosien kokemus monista erilaisista projekteista, joten tiedämme mitä teemme, Hotti summaa. Oma osuutensa asiassa on myös ammattitaitoisilla ja kokeneilla työntekijöillä. – Työntekijämme ovat olleet alalla pitkään, mitä lattiapinnoitteiden onnistuminen yleensä myös vaatii, Hotti sanoo.