lohjan-teollisuuskatot_solidhouse_300_CMYK

Turvallinen vesikatto syntyy PVC-katteesta

Laadukkaat materiaalit ja yli 20 vuoden kokemus ovat tehneet lohjalaisesta vesikattoja asentavasta yrityksestä yhden alansa pidetyimmistä.

Lohjan Teollisuuskatot Oy on vesikattoalan ammattilainen, joka edustaa saksalaisen Renolit konsernin Alkorplan PVC-katteita. Valtakunnallisesti vaikuttavan perheyrityksen asiakkaisiin kuuluu niin rakennusliikkeitä, kiinteistön omistajia kuin maatalouden toimijoitakin. Kohteet ovat isoja, jopa 30 000 m² laajuisia.

PVC-kate on paloturvallinen tuote

PVC-katetta on käytetty Suomessa jo vuodesta 1985 lähtien, mutta kaikille tuotteen edut eivät ole silti vielä tuttuja. – PVC-kate sopii lähes kaikkiin kattoihin, se on pitkäikäinen ja paloturvallinen. Rakenteista voidaan tehdä sen avulla yksinkertaisia, mikä puolestaan laskee vesikaton hintaa, summaa Lohjan Teollisuuskatot Oy:n toimitusjohtaja Tomi Norrby.

Lukuisista hyvistä ominaisuuksista tärkein lienee kuitenkin paloturvallisuus. – PVC-katteen asentamisessa ei käytetä avotulta, mikä tekee jo työstä turvallisen. Myöskään valmis vesikatto ei levitä paloa, eikä siksi tarvitse yhteyteensä aina edes palokatkoja, Norrby kertoo.

Tärkeä työturvallisuus

Vaikka PVC-katteen asentamiseen ei liitykään suurta paloriskiä, täytyy katolla työskentelevien silti huomioida turvallisuus monin tavoin. – Työturvallisuuden takaaminen lähtee liikkeelle jo projektin suunnitteluvaiheesta, jolloin pohdimme mm. aikataulutusta ja logistiikkaa, Norrby kertoo.

Työmailla tapaturmilta vältytään huolehtimalla riittävästä putoamissuojauksesta ja siisteydestä. – Jotta liikkuminen olisi mahdollisimman helppoa, ei työmaalla saa olla liikaa tavaraa. Kompastumisia ja putoamisia ehkäistäänkin esimerkiksi lajittelemalla ylimääräiset roskat pois jaloista. Myös nostovälineiden täytyy olla kunnossa ja henkilöstön perehtynyttä työmaahan, Norrby listaa.

Laaja-alaista palvelua

Työturvallisuuden ohella Lohjan Teollisuuskatot Oy tunnetaan monipuolisesta palvelustaan. – Jos tarve vaatii, teemme kohteeseen myös rakenteellisia muutoksia, Norrby vahvistaa.

Sellaisia kaivattiin viime kesänä myös Iittalan lasitehtaalla, jonka vesikaton vaihdon Lohjan Teollisuuskatot Oy suoritti. – Koska runkorakenteet eivät olleet enää siinä kunnossa kuin pitäisi, jouduimme tekemään ennen katon vaihtoa myös perustusten vahvistuksia,
Norrby kertoo. Kohde oli muutenkin erityisen haastava – niin aikataulullisesti kuin suunnittelunsakin puolesta. – Tuotanto oli koko ajan käynnissä, joten turvallisuuden takaaminen oli yksi tärkeimpiä seikkoja. Tehtaassa toimi myös kaksi isoa lasiuunia, joihin ei saanut päästää vettä, Norrby muistelee.

Haasteista huolimatta uusi katto oli paikoillaan jopa hieman etuajassa ja asiakas tyytyväinen lopputulokseen. – Myös moni muu muistaa meidät siitä, että projektimme sujuvat mallikkaasti ja luovutuksen jälkeen asiakkaalla on jälleen hyvä ja toimiva katto, Norrby tiivistää.