Uponor_solid_house

Uutta tekniikkaa

Talotekniikka kehittyy päivä päivältä tehden rakentamisesta kustannustehokkaampaa ja helpompaa. Uponor kertoi meille omista tuoreista innovaatioistaan.

Uponor Suomi Oy on Suomessa toimiva, talotekniikkaan erikoistunut yritys, joka kuuluu maailmanlaajuiseen Uponor-konserniin. Yrityksen pääasiallinen toiminta koostuu erilaisista putkisto- ja sisäilmastoratkaisuista ja niihin liittyen linjasaneeraustuotteiden myynnistä ammattirakentajille. Uponorin tuotteiden suurimpana jakelukanavana toimivat tukut ja aluemyyntiverkko kattaa koko Suomen.

Korjausrakentaminen on päivän kuuma puheenaihe, siksi viimeisimpien kehityslinjojen tunteminen on alalla toimivalle välttämätöntä. – Ne standardit, joiden mukaan vielä muutama vuosikymmenen sitten rakennettiin, eivät luonnollisestikaan vastaa enää nykypäivän vaatimuksia, toteaa Uponor Suomi Oy:n hankekehityspäällikkö Toni Wahlfors. – Tavoitteemme on toimia edelläkävijänä sekä laadun että uuden teknologian suhteen. Siitä osoituksena toimivat myös hiljattain lanseeratut tuoteuutuudet, kuten Flowall-allianssi johon Uponor-tekniikkaseinä oleellisena osana liittyy.

Tekniikkaseinä mullistaa saneerauksen

Uponorin kolme päätuotetta linjasaneeraukseen ovat Uponor Cefo -elementit, komposiittiputket käyttövesipuolelle ja uutuutena Uponor-tekniikkaseinä, joka mahdollistaa täysin uudenlaisen tavan toteuttaa saneeraukset. Tekniikkaseinällä voidaan korvata kylpyhuoneen ja keittiön välinen seinä ja sijoittaa siihen kaikki tarvittava talotekniikka viemäröinnistä sähköön. Komponentit voidaan valita jokaiseen kohteeseen asiakkaan tarpeen mukaisesti ja tuotteen räätälöinnissä apuna toimii Uponorin veloitukseton suunnittelupalvelu.
Edistyksellinen ratkaisu soveltuu erityisesti saneeraukseen, mutta myös uudiskohteisiin. Valitsemalla tekniikkaseinän pienenevät projektin kustannukset merkittävästi ja samalla myös rakentaminen nopeutuu, kun suurin osa esivalmistelusta voidaan toteuttaa jo tehtaalla.

Tekniikkaseinä perustuu vuosien kehitystyöhön, eikä vastaavaa tuotetta ole markkinoilla aiemmin nähty. Uponorin tämän hetken tärkein tehtävä liittyykin uuden konseptin tunnettavuuden lisäämiseen. – Sitä varten olemme kiertäneet runsaasti messuja ja seminaareja. Kun tuote kerran tulee tutuksi, myy se sitten itse itseään, niin selkeitä sen edut ovat.

Asentajat koulun penkillä

Jotta laadukkaista tuotteista saataisiin kaikki mahdollinen hyöty irti, panostaa Uponor vahvasti myös tuotejärjestelmien asentamiskoulutukseen. Veloitukseton Uponor- Akatemia kiertää koulutuspäällikkö Tomi Kurhisen johdolla ympäri Suomea kouluttaen urakoitsijoita ja tehden Uponorin tuotteita tutuiksi niin opiskelijoilla, asentajille, suunnittelijoille kuin muillekin yhteistyökumppaneille. Koulutuksella on merkittävä vaikutus, sillä oikean asennuksen ansiosta myös tuotereklamaatioiden määrää saadaan vähennettyä.