Raision_pesuhuolto_solid_house_magazine_300_CMYK

Vastaus kaikkiin viemäriongelmiin

Viemärikuvaus on erinomainen tapa selvittää mikä on vialla tai viemärin tukkeena, ja sillä myös varmistetaan, että vika todellakin on korjattu. Raision Pesuhuolto Oy pesee, kuvaa ja huoltaa yksityistalouksien, teollisuuden sekä kuntien ja kaupunkien viemärit. Yrityksen tarjotessa kokonaisvaltaisen palvelun ongelman löytämisestä sen ratkaisemiseen, asiakas voi olla varma siitä, että asia on kerralla hoidettu.

Vuonna 1998 perustettu yritys aloitti toimintansa pesemällä graffiteja ja kanaloita Varsinais-Suomessa, kunnes viemäripesujen kysyntä kasvoi yli muiden palveluiden. Raision Pesuhuolto tekee edelleen julkisivupesuja, mutta toiminnan pääpaino on siirtynyt viemärihuoltoihin. Moni ravintola luottaa yrityksen viemäripesupalveluihin, ja taloyhtiöt kaipaavat usein viemärikuvauksia ennen saneerauksen aloittamista.

– Turussa on paljon saneerauksen tarpeessa olevaa rakennuskantaa ja huonokuntoisia viemäreitä, joten saneerauksia edeltävät tutkimukset työllistävät meitä paljon, toimitusjohtaja Tomi Aarnio kertoo.

Raision Pesuhuollon kalusto mahdollistaa jopa 20 millimetrin putken kuvaamisen ja kaiken siitä ylöspäin. Lisäksi työt voidaan suorittaa vaikka kaivo on sadan metrin päässä tai kauempanakin siitä mihin autolla pääsee, joten hankalimmatkin kohteet onnistuvat lähes mutkitta. Ammattitaitoinen henkilökunta on ehtinyt olla monessa mukana ja selviävät kokemuksensa avulla haastavimmistakin työtehtävistä. – Vanhimmat työntekijämme ovat olleet kanssamme alusta asti ja kasvaneet yrityksen kanssa, Eeva Turklin kertoo.

Kevään tullessa kannattaa varmistaa, että talven hiekoitus ei ole tukkinut pihan sadevesiviemäreitä ja kaivoja. Mikäli epäilet, että viemäri on tukossa, kannattaa kääntyä Raision Pesuhuollon puoleen. Saat palvelua 24/7 ja säästyt sateen aiheuttamista tulvista.