PK_putkistosaneeraus_solid_house

Verkostoituminen ja nopea reagointikyky LVI-alalla valttia

LVI-alalla sesonkien ja vuodenaikojen vaikutukset ovat vähäisiä. Esimerkiksi pakkasten paukkuessa yritykset saavat vain vähän työtehtäviä liittyen jäätyneisiin putkistoihin. Tyypillinen LVI-yrityksen kohde on vanha omakotitalo, jossa vuotavat sinkkiputket on vaihdettava uusiin. Koska suurin osa urakoista on korjaustöitä, vaaditaan yritykseltä nopeaa reagointikykyä ja joustavuutta.

Reilut kaksi vuotta Varsinais-Suomen alueella toimineessa PK-Putkistosaneeraus Oy:ssä on myös huomattu, että yhteyttä otetaan kun putkimiehen tarve kohteessa on välttämätön. – Kyllä se soitto asiakkaalta yleensä siinä vaiheessa tulee, kun vettä on jo näkyvissä. Siinä vaaditaan yritykseltä nopeaa aikataulutusta. Toisaalta, kiireelliset tapaukset pyrimme hoitamaan ensisijaisesti ja nopeasti kuntoon, kertoo PK-Putkistosaneerauksen omistaja Pirkka Kokkonen.

Uusien asiakaskontaktien luomiseen ei välttämättä riitä yksinomaan nettimainonta. Alan sisällä on tärkeää myös verkostoitua. Yksityisten asiakkaiden lisäksi PK-Putkistosaneeraus on tehnyt aliurakointia suuremmille firmoille. Sitä kautta se on tehnyt itseään tunnetuksi alalla ja saanut lisää töitä. Pitkän, yli kymmenen vuotta, kestäneen työuransa aikana Kokkonen on luonut myös omia kontaktejaan, joiden kautta yritykselle on poikinut työtehtäviä.