RREK toimii Vantaalla neljässä hallissa työllistäen täysipäiväisesti viitisenkymmentä työntekijää.

Ylpeänä yhdessä

Teräsurakoinnin erikoisyritys Rautarakenne E. Kauppinen Oy on tosielämän sankaritarina siitä, miten suomalaisella sisulla, sitkeydellä ja taistelutahdolla vastoinkäymiset käännetään voitoksi.

Lähes 40 vuotta sitten, vuonna 1979, työnjohtajana pitkään työskennellyt Erkki Kauppinen puntaroi vuosien kokemuksen kerryttämää ammattitaitoaan. Veri veti yrittäjäksi, itsensä herraksi, ja ajankohta tuntui oikealta. Helsingin Vartiokylässä sijaitsevassa pressuhallissa Kauppisen ja kahden metallimiehen voimin Rautarakenne E. Kauppinen Oy, tuttavallisemmin RREK, alkoi valmistaa Helsingin katukuvaa 70- ja 80-luvuilla koristaneita vihreitä bussipysäkkikatoksia.

– Siihen aikaan katoksia rakennutti Julisteyhtymä-niminen yritys, joka myi valmistuneista katoksista mainostilaa yrityksille. Rakentajana me saimme mainostaa tietyn aikaa maksutta. Se antoi yritystoiminnalle alkusysäyksen, Kauppinen muistelee ensimmäisiä vuosiaan yrittäjänä.

Katoksista kantaviin rakenteisiin

Linja-autopysäkit olivat RREK:n päätoimialaa kolmen vuoden ajan. Hiljalleen yrityksen toiminta alkoi laajentua oviin ja ikkunoihin sekä teräsrunkorakenteisiin, joista yritys yhä tänä päivänäkin tunnetaan. Yritystoiminnan ja tuotannon kasvaessa myös väki lisääntyi. Uusi toimitila löytyi Vantaan Mikkolan pienteollisuusalueelta vuonna 1986, jolloin RREK työllisti jo kymmenisen vakituista teräsalan ammattilaista.

Matkan varrelle on mahtunut niin ylä- kuin alamäkiä. Haasteista rankimmat koettiin 90-luvun laman aikana, jolloin yritys toisensa jälkeen ajautui konkurssiin. Pinnalla pysyivät vain lujatahtoisimmat ja määrätietoisimmat toimijat, joiden joukkoon myös Kauppinen yrityksineen kuului. Tänä päivänä RREK toimii Vantaalla neljässä hallissa työllistäen täysipäiväisesti viitisenkymmentä työntekijää. Pitkän yrittäjänuran onnellisimmat hetket Kauppinen koki vuonna 2014, jolloin tytär Niina ja poika Jani jakoivat yrityksen omistajuuden isänsä kanssa, ja RREK:sta tuli virallisesti perheyritys.

”Hetkeäkään emme epäröineet”

Sisarukset eivät voisi olla isästään ylpeämpiä. Raavaalla työllä ja korkeatasoista laatua ylläpitämällä ovat syntyneet yrityksen pitkäikäiset ja hedelmälliset asiakassuhteet pääkaupunkiseudun rakennusliikkeisiin sekä Porvoossa sijaitsevan Kilpilahden teollisuusalueen toimijoihin, joiden osuus on noin 90 prosenttia nykyisestä 4–5 miljoonan euron liikevaihdosta.

Sisaruksista kummallakaan ei ollut syytä epäröidä lähteäkö jatkamaan isän elämäntyötä.

– Olemme Niinan kanssa kasvaneet kiinni yritykseen pienestä pitäen. Toiminta on tullut tutuksi niin kesätöiden kuin muun osallistumisen myötä, Jani Kauppinen kuvailee.

Taloushallinnosta vastaava Niina kertoo olleensa opiskelujen jälkeen palkkatyössä, mutta isän tavoin veri veti yrittäjyyteen.

– Oma ala ja paikka on löytynyt perheen parista, mikä tuntuu todella hyvältä. Toki yrittäjyys vaatii omat uhrauksensa, mutta se myös palkitsee monin verroin enemmän, Niina Kauppinen toteaa.

Oman jälkikasvun sitoutuneisuus saa pitkän linjan yrittäjän herkistymään.

– Tuntuu uskomattoman hienolta, kun lapset haluavat omistautua yritykselle. Vaikka he ovat olleet mukana toiminnassa jo pitkään, omistajuus nostaa heidän roolinsa ja sitoutuneisuutensa täysin uudelle tasolle.

Pitkäjänteisen työn tulos

Menestys ei synny yhdessä yössä, päinvastoin. Kymmeniä vuosia alalla toiminut yritys tunnetaan, mutta mistä tekijöistä tunnettuus on vuosien saatossa muodostunut?

– Meillä on asiakkaidemme kanssa pitkä historia, mikä kertoo toimitusvarmuudesta, Jani Kauppinen korostaa.

– Asiakkaan luottamuksen voi pettää vain kerran. Jos olisimme matkan varrella mokailleet, asiakkaat olisivat tuskin pysyneet rinnallamme. Se mikä luvataan, pidetään, hän toteaa tomerasti.

Perheyrityksen ehdoton etu on joustavuus. Siinä missä suuret yritykset kangistuvat organisaation jäykkyyteen, perheyritys taipuu notkeasti asiakkaan toiveisiin. Mutta johtoporras ei yksin pärjää pitkälle.

– Menestyksestä on kiittäminen ammattitaitoisia työntekijöitämme, jotka ovat pysyneet uskollisina mäistä ja mutkista huolimatta, Erkki Kauppinen ylistää. Toinen merkittävä tuki on ollut oma vaimoni, joka on taustatuellaan ja tarvittaessa työpanoksellaan, mutta ennen kaikkea hoitamalla kotona perhettä isän ollessa töissä mahdollistanut yrittäjän uran luomisen.

Vielä hän ei ole valmis astumaan eläkeläisen arkeen.

– Kolmisen vuoden kuluttua voisin harkita rauhallista siirtymistä kalastusharrastuksen pariin, Kauppinen naurahtaa.

Puhelinyhteyden päässä ja lastensa tukena hän lupaa pysyä kala-apajillakin.