Turun Kaupunginteatterin peruskorjaus toteutettiin vanhaa kunnioittaen.

Turun Kaupunginteatteri avasi jälleen ovensa

Turun Kaupunginteatteri siirtyi väistötiloihin syksyllä 2014. Ennen kuin päänäyttämön ensi-illassa 15.9.2017 esitettyä Laiva-musikaalia päästiin katsomaan, ehti vettä virrata Aurajoessa kaikkiaan kolmen vuoden verran.  

Syksyllä 2015 startattu Turun Kaupunginteatterin laajennuksen ja peruskorjauksen varsinainen työmaa piti sisällään mielenkiintoisia työvaiheita. Skanska Talonrakennus Oy Turun yksikönjohtaja Vesa Hintikainen ja työpäällikkö Tom Laihi istuivat alas kertoakseen Turun Kaupunginteatterin projektista urakoitsijan näkökulmasta.

– Projekti aloitettiin saneerauksen osalta purkutöillä ja uudisrakentamisessa maanrakennustöillä, eli kirjaimellisesti montun kaivamisella, toteaa Hintikainen.

Saneerauksen purkutyöt olivat massiivisia, rungosta on Laihin mukaan esimerkiksi poistettu kokonainen suikale läpi talon. Laajennusosan perustustöiden voidaan myös todeta olleen vaativia.

Työmaahan on uponnut muun muassa kolmatta sataa porapaalua ja louhintaakin on suoritettu 5000 kuution verran.

– Jo pelkästään alla oleva jyrkkä kallio vaikutti asiaan. Työmaahan on uponnut muun muassa kolmatta sataa porapaalua ja louhintaakin on suoritettu 5000 kuution verran, Laihi jatkaa.

Alkuperäistä työtä kunnioittaen

Itse teatterissa käyvälle asiakkaalle lopputulos ei välttämättä näyttäydy suuresti muuttuneena.

– Kun asiakas tulee ala-aulaan, jättää takkinsa ja nousee lämpiöön, ei välttämättä huomaa suuria muutoksia. Tämä siksi, että kaikki on saneerattu vanhaa kunnioittaen, selvittää Hintukainen.

Konkreettisesti muutos kuitenkin tuntuu teatterin henkilökunnan tiloissa, jotka on modernisoitu ja siirretty uuteen paikkaan uudisosassa. Verstastilat on toteutettu kokonaan uusiksi ja kaikkiin paikkoihin pystyy kulkemaan esteettömästi, joten tilojen käyttöä on saatu tehostettua.

Yhtä kokemusta rikkaampana

– Teatterin rakentaminen, erityisesti näyttämö- ja esitystekniikka, ovat aika erilaista työtä verrattuna tavalliseen rakentamiseen. Sinänsä toteutukset ovat selkeästi ymmärrettävissä, mutta ei kaikkea silti tule ajateltua itse näyttelijöiden tai teatterin muun henkilökunnan näkökulmasta, toteavat miehet yhdessä.

Urakan valmistuttua ei Hintikaisen ja Laihin mukaan Skanskan työmäärä Varsinais-Suomessa suinkaan  ole vähenemään päin. Viimeaikojen projektit ovat pitäneet sisällään muun muassa asuntorakentamista Aurajokirannassa, OP:n sairaalan Kupittaalla, ja Caribian kylpylälaajennuksen. Yhtiöllä onkin siis koko ajan meneillään mielenkiintoisia hankkeita, ja miehet odottavat jo uusia haasteita.