Ari Uusikangas Arikoli

Arvokohteiden rakentaja

www.arikoli.fi

 

Sekä uudisrakentamisen että saneerauksen parissa työskentelevän Arikoli Oy:n kohteet vaikeutuvat vuosi vuodelta. Kokemuksen ja tarkoin valitun henkilöstön turvin haastavimmatkin projektit etenevät jouhevasti.

Arikoli Oy tunnetaan yleisesti haastavien arvokohteiden rakentajana, ja yrityksen vaikuttavalta referenssilistalta löytyvätkin muun muassa Kansallismuseo, Kampin huippu, OP-Pohjolan ja UPM:n pääkonttorit. Noin viisitoista vuotta pääkaupunkiseudulla toiminut yritys ajautui vaativien kohteiden pariin silti osin sattumankin kautta. – Olin tehnyt aiemmin hirsirakentamista Kolille ja omakoti- ja rivitaloja Kouvolan alueelle, kunnes tulin pääkaupunkiseudulle aluksi vain pikkuhommia tekemään. Ensimmäisellä työnantajallani oli käynnissä Revelin suunnittelema museon suojelukohteen saneeraus Lauttasaaressa, ja pääsimme mukaan myös sinne. Kyseinen kohde ja seuraavaksi eteen tullut Laajasalon kirkon rakentaminen ja yhteistyö Peab Oy:n kanssa ohjasivat yritystämme eteenpäin yhä vaativampien kohteiden pariin, kertoo Arikoli Oy:n toimitusjohtaja Ari Uusikangas. Tällä hetkellä mies yrityksineen on mukana esimerkiksi Helsingin keskustassa Amos Rex -taidemuseon rakentamisessa.

Kohde saattaa olla haastava monella tapaa

Moni tekijä vaikuttaa siihen, että rakennusprojekti saattaa muodostua vaativaksi toteuttaa. – Kohde voi olla vaikea rakenteellisesti ja teknisesti tai sitten sen toteuttamista vaikeuttavat tiukka aikataulu ja budjetti. Esimerkiksi Laajasalon kirkosta haastavan teki jo se, että siellä oli taustalla niin paljon epäonnistumisia, ja työmaan tilanne oli suorastaan katastrofaalinen, kun astuimme mukaan kuvioihin, Uusikangas sanoo. – Kirkot, koulut ja muut kuntien ja kaupunkien käyntikorttikohteet ovat tilaajan näkökulmasta arvokkaita myös siksi, että usein niiden rakennustöitä valmistellaan jopa kymmeniä vuosia, hän lisää.

Oikeiden avainhenkilöiden merkitys korostuu

Haastavien arvokohteiden parissa toimiminen on Arikoli Oy:lle tätä nykyä arkipäivää, mutta ilman motivoituneita työntekijöitä ja tarkoin valittuja avainhenkilöitä referenssilista tuskin olisi muotoutunut yhtä vakuuttavaksi kuin mitä se tänä päivänä on. – Työntekijämme ovat ammattiylpeitä ja tietävät tekevänsä hienoja kohteita. Ilman oikeita avainhenkilöitä hyväkään työporukka ei silti voi menestyä, vaan työmaalla täytyy olla myös joku, joka ohjaa ihmisiä tekemään työnsä järkevästi, aikataulussa ja laadullisesti oikein. Omat avainhenkilömme ovat olleet meillä jo pitkään ja ikään kuin avaavat kentän muille työntekijöillemme, Uusikangas sanoo.