DSC00082_MUOKATTU

Asukkaan etu edellä putkiremonttiin

bigs_190x57

www.bigs.fi

 

Putkiremontti voi sujua myös mukavissa merkeissä, kun urakan hoitavat asiansa osaavat toimijat. Rakennustöiden lisäksi on tärkeää pitää huolta asukkaista ja heidän omaisuudestaan.

Putkiremontteja tekevän Bigs Oy:n toiminnan pääperiaatteita ovat huolellinen suunnittelu ja toteutus. Työt toimiston puolella alkavat yleensä jo hyvin varhain aamulla. Kaikki lähtee suunnitelmiin perehtymisestä ja tarjouslaskennasta, joka on oma taiteenlajinsa. – Kyllähän näitä on tullut laskettua, naurahtaa yrityksen toimitusjohtaja Mario Kruuse. Mittavasta laskentakokemuksesta on hyötyä myös asiakkaalle. – On tietysti tärkeää, että osaamme laskea oikean hinnan urakalle. Samalla mahdolliset suunnitelmapuutteet tulevat esiin, ja voimme ehdottaa vaihtoehtoisia, usein jopa rahallisesti edullisempia ratkaisuja asiakkaille, toteaa Kruuse.

Putkiremonteissa on äärimmäisen tärkeää, että urakka valmistuu aikataulun mukaisesti. Osakkaiden ja asukkaiden tulee tietää hyvissä ajoin, kuinka pitkäksi aikaa väliaikaismajoitusta tarvitaan. – Hyvinkin tiukoista aikatauluista huolimatta urakkamme ovat valmistuneet ajallaan. – Projektinjohto-osaamisemme, tarkka sisäinen laadunvalvonta ja nopea puuttuminen mahdollisiin ongelmiin sekä tietysti upea työporukkamme, luettelee yrityksen kehitysjohtaja Jarmo Juslin yrityksen vahvuuksista kysyttäessä. Asiakastyytyväisyyskyselyistä saadut hyvät arvosanat ovat osoittaneet, että Bigs Oy todella osaa asiansa. Asiakastyytyväisyys täytyy kuitenkin ansaita uudestaan joka päivä. – Haluamme olla yksi alan parhaista tekijöistä, jolloin kasvutavoitteiden sijaan tärkeämpää on hoitaa jokainen urakka kunnolla, Juslin toteaa.

Osaavaa henkilöstöä

Bigs Oy:n henkilöstö koostuu osaavasta porukasta, johon kuuluu pitkän kokemuksen omaavia rakennus- ja LVI- insinöörejä, rakennusmestareita sekä asentajia. Pitkäaikaiset, luotettavat yhteistyökumppanit sekä talotekniikkatöihin keskittynyt tytär­yhtiö Bigs Talotekniikka Oy takaavat sen, että asiakkaille voidaan tarjota mahdollisimman laaja kokonaispaketti muutos- ja lisätöineen. – Pystymme tekemään osakkaiden toivomat remontit, kuten keittiön tai pintojen uusimisen tai vaikkapa huoneistosaunan rakentamisen, samanaikaisesti putkiremontin kanssa. On upeaa tulla täysin remontoituun kotiin putkiremontin päättyessä, ja vielä ilman ylimääräistä odotusaikaa, Kruuse kuvailee.

Putkiremonttien määrä tulee kasvamaan entisestään tulevina vuosina. Alan haasteena onkin löytää riittävästi hyviä ja kokeneita työnjohtajia. – Olemme ratkaisseet ongelman osittain siten, että koulutamme itse nuoria rakennusinsinöörejä projektipäällikön tehtäviin. Nuori vetää työmaita aluksi yhdessä yrityksemme kokeneempien projektipäälliköiden kanssa ja ottaa vähitellen yhä enemmän vastuuta tehtävästä, kertoo Kruuse.

Tiedotuksen tärkeys

Bigs Oy:n väki tietää, että yksi tärkeimmistä asioista putkiremontissa on tiedotus. – Projektin onnistumisen kannalta on tärkeää, että kunnioitamme asukkaita ja osakkaita, pidämme heistä hyvää huolta ja tiedotuksen ajantasaisena, Kruuse sanoo.  – Käytössämme on useita viestintäväyliä: tiedotusta voidaan hoitaa perinteisesti postitse ja porrashuoneen infotaululle. Sähköpostit, tekstiviestit ja Facebook-ryhmät ovat tätä päivää. Meillä on käytössämme myös oma asukassivusto. Räätälöimme tiedotuksen aina yhdessä taloyhtiön kanssa, jotta se vastaa varmasti kaikkien osapuolten tarpeisiin, Juslin toteaa.