Betoni ei kuivu kiireessä

www.betonityotjkangas.fi

Betonilattian valaminen on elintärkeä työvaihe rakennuksen käyttötarkoituksesta riippumatta. Betonitöiden ammattilainen Janne Kangas neuvoo rakentajia unohtamaan kiireen kokonaan.

Lavialainen Betonityöt J. Kangas tekee betonilattiat, laatoitukset ja saneeraustyöt pitkän kokemuksen tuomalla ammattitaidolla. Satakunnassa ja Pirkanmaalla toimiva yritys hoitaa rakennustyöt pohjasta piippuun. Kutsumus kuljetti yrittäjän alalle jo koulupoikana. – Isä teki lattioita 25 vuotta, ja olen ollut apuna niin pienestä kuin muistan. Alalle isä ei patistanut, päinvastoin. Ahersin salaa betonilattioiden parissa, kun isä oli töissä Helsingissä, Kangas muistelee. – Toisaalta uskon, että sisimmässään isä aina tiesi mille alalle poika päätyisi.

Oma yritys sai alkunsa parikymppisenä. Kertyneen kokemuksen ansiosta asiakaspohja oli valmiina. Laadukas ja luotettava jälki on kantanut tähän päivään asti.

Ala elää, betoni pysyy

Huolellisuus ja rauhallisuus ovat Kankaan mukaan onnistuneen betonivalun valtit. Hutiloimalla syntyy vain huolia. Hän painottaa pohjatyön merkitystä laadukkaan lopputuloksen aikaansaamiseksi. – Raudoitusten, lattialämmityksen, sähkötöiden, lattiakaivojen – siis käytännössä kaiken – on oltava huolella tehty, jotta rakennus saa vahvan perustan, oli kyseessä omakotitalo, teollisuushalli, varasto tai navetta, Kangas toteaa.

Ala elää, mutta betonin suosio rakennusmateriaalina säilyttää asemansa. – Betonin etuja ovat lujuus ja pitkä käyttöikä. Se estää erinomaisesti kosteuden pääsyn rakenteisiin, Kangas kertoo. Betonimyllyn pyörittäminen ja imubetonilattiat kuuluvat menneeseen. Lisäaineiden ja notkistimien ansiosta tämän päivän betoni on entistä kestävämpää. – Erilaisia betonilaatuja on runsaasti: on säänkestävää, sisätiloihin sopivaa, vesitiivistä… Ammattilaisen apuun kannattaa luottaa myös oikean betonimassan valinnassa.

Kiire ei kuulu työmaalle

Kiire on kasvava trendi myös rakentajien ja remontoijien keskuudessa. Sähkö- ja putkimiesten hoidettua työnsä on lattia saatava valettua mitä pikimmiten. Sama pätee Kankaan mukaan myös saneerauskohteisiin. – Joka kohteessa on haasteensa, ja vanhoissa rakennuksissa ne korostuvat. Valmista käsikirjoitusta ei ole – seinää avatessa voi vain varautua pahimpaan, ja silti vastassa on usein pahempaa kuin osasi odottaa, hän toteaa. Mutkien oikominen ei ole vaihtoehto – laadukas työ ottaa aikansa. Järjestelmällisyys ja ohjasten pysyminen asiantuntevissa käsissä on avain onnelliseen loppuun.

Vastuuntunto, työn jäljen tinkimättömyys, aikatauluissa pysyminen haasteista huolimatta ja pitkä kokemus ovat Betonityöt J. Kankaan ehtymättömiä voimavaroja. Entäpä yrityksen slogania mukaillen, mikä työvaihe pohjasta piippuun on Kankaalle rakkain? – Betonilattioiden tekemiseen olen kasvanut, ja se on yhä sydäntä lähinnä. Valua ei voi jättää kesken, vaan päivän päätteeksi voi aina nähdä oman kädenjäljen. Siitä se rakkaus lajiin kumpuaa.