DSC00406

Hernesaaren rannan rakentajat

Arvotekniikka Oy on pääasiassa linjasaneerauksiin keskittynyt yritys, jonka palvelutarjontaan kuuluu lisäksi myös astetta erikoisempien kohteiden toteutus. Yksi tällainen työmaa on ollut Helsingin uusi vapaa-ajan keidas Hernesaaren ranta, jota yritys on ollut rakentamassa kahtena kesänä peräkkäin.

– Hernesaareen piti rakentaa paljon ja nopeasti. Neljässä viikossa työtunteja tuli yhtä paljon kuin kerrostalotyömaalla, kertoo Arvotekniikka Oy:n toimitusjohtaja Tero Niinivirta. Suunnittelu tapahtui osin myös töiden edetessä, sillä pohjana olleen jätemaan tukirakenteiden tarpeet paljastuivat vasta kaivamisen myötä. Aikatauluissa on silti pysytty ja urakan toisen vaiheen valmistuttua alueelta löytyy peräti 6500 asiakaspaikkaa, ravintolakontteja, puinen esiintymislava ja venelaituri.

Arvotekniikan kohteet vaativat usein pilkuntarkkaa ammattitaitoa, kuten Senioritalo Saga Käpylässä – remontin suunnittelussa tuli huomioida lukuisat yksityiskohdat kahvan korkeuksineen, jotta myös liikuntarajoitteiset pystyisivät liikkumaan sujuvasti tiloissa. Niinivirta tiimeineen rakensi senioritaloon myös kylpyläosaston. Suuritöiset linjasaneeraukset edellyttävät myös laaja-alaista kokonaisuuksien ja rakennustekniikoiden hallintaa sekä tiivistä yhteispeliä asukkaiden kanssa.

DSC00407_muokattu

Niin Hernesaaren rannan kuin muidenkin Arvotekniikka Oy:n rakentamien kohteiden onnistumisen avain löytyy toimivasta projektinjohdosta ja osaavista työntekijöistä.

– Asiakaslähtöisyys ratkaisee paljon, ja etenkin taloyhtiöissä on tärkeää tulla toimeen myös asukkaiden kanssa ja tarjota sitä, mitä he haluavat. Emme ikinä vain rakenna tai remontoi jotakin taloa, vaan rakennamme tai remontoimme jonkun ihmisen kotia, Niinivirta pohtii. Menestyvän yrityksen pyörittäminen puolestaan vaatii hermoja, pitkäjänteisyyttä ja kykyä hahmottaa laajoja kokonaisuuksia. Arvotekniikka Oy:ssä nämä asiat tuntuvat olevan hallussa, sillä yrityksen vuosi näyttää työteliäältä ja rakennettavaa riittää. Laadukkaasta ja kasvusuuntaisesta toiminnasta kertoo myös Kauppalehden yritykselle myöntämä Menestyjä-sertifikaatti.