15 vuoden kokemus alalta on kasvattanut myös Iloniemen viherrakennuksen täyteen loistoonsa monipuolisena piharakennusyrityksenä.

Intohimo luo hedelmällisen kasvupohjan menestykselle

www.iloniemenviherrakennus.fi

 

Perusteellinen pohjatyö luo pitävän perustan pihamaalle. 15 vuoden kokemus alalta on kasvattanut myös Iloniemen viherrakennuksen täyteen loistoonsa monipuolisena piharakennusyrityksenä.

Yrityksillä, jotka perustetaan täysin oman intohimon pohjalta, on tapana menestyä. Iloniemen viherrakennuksen toimitusjohtaja Jari Lehtinen heitti yrityksensä ensimmäiset kasvun siemenet maahan jo 1990-luvulla, kun hän tuoreena agrologina haki erikoistyömieheksi Suomen siihen aikaan suurimmalle taimistolle Puutarha Tahvosille.

– Tuona aikana opin tuntemaan ulkomuistista lähes 300 puuvartista kasvia ja miten niitä tulee käsitellä. Pääsin myös työkavereiden mukana tekemään pihoja, koska olin ainoa, jolla oli tietämystä työssä käytettävistä koneista. Tein lisäksi vapaa-ajalla ihmisille pihoja, ja viimein vuonna 1999 päätin ryhtyä tekemään niitä kokopäiväisesti, Lehtinen avaa.

Iloniemen viherrakennus on tänä päivänä Salon alueella toimiva, yrittäjäpalkinnolla vuonna 2014 palkittu perheyritys, jonka toimintaan kuuluu lähes kaikki mahdollinen piharakennukseen liittyvä kantojen jyrsinnästä laatoituksiin ja nurmikoista istutuksiin. Yrityksen erikoisosaamista on ahtaissa paikoissa toimiminen, kuten sadevesi- ja salaojien uusiminen. Pihan suunnittelu on alue, jonka Lehtiset jättävät asiakkaalle, mutta mielipiteitä ja ehdotuksia annetaan aina kysyttäessä. Mitä suomalaiset sitten haluavat pihoihinsa, Jari Lehtinen?

– Helppohoitoisia kasveja, jotka pärjäävät pihassa vain muutaman kerran vuodessa hoitamalla. Tämän lisäksi pihalle halutaan oleskelualueita, kuten puu- ja kiviterasseja, ja erityisesti terassipaljut kasvattavat suosiotaan. Selkeästi trendinä on saada pihalle kesämökin tuntua siten, että siellä pystyisi rentoutumaan.