tolvanen

Isännöintiala uusien haasteiden edessä

Kimmo Tolvanen toimii yrittäjänä ja toimitusjohtajana turkulaisessa 1990-luvulla aloittaneessa auktorisoidussa isännöintitoimistossa (ISA) Isännöinti- ja tilipalvelu Tolvanen Oy:ssä. Hänen vastuualueeseensa kuuluu pääosin Turun keskustan vanhempia kerrostaloja, mutta myös muutamia uudempiakin kohteita. Useat nykyisistä asiakassuhteista ovat peräisin jo aivan yrityksen alkuajoilta saakka, ja siksi kohteet asukkaineen tunnetaan hyvin. Tämä lisää luottamusta ja joustavuutta molemmin puolin.

Tolvasen mukaan isännöintialan vaatimukset ovat nousseet vuosien varrella niin viranomaisten kuin asukkaidenkin taholta. Turun keskustan vanhoja kerrostaloja on tullut nyt peruskorjausikään ja ne vaativat usein myös erityisratkaisuja, sillä asuinhuoneistojen lisäksi siellä sijaitsee myös lukuisia liike- ja toimistohuoneistoja. Lisäksi kehittyvä talotekniikka, turvallisuuskysymykset ja vuokralaisten kasvavat vaatimukset on otettava huomioon. Oman haasteensa alalle tuo lisääntyvä monikulttuurisuus, sillä yhä useampi asukas saattaa olla täysin vieraskielinen. Akateemisen koulutuksen itsekin suorittaneen Tolvasen mukaan onkin tärkeää, että isännöinnistä vastaavat alalle koulutetut henkilöt, jotka myös kykenevät kehittämään osaamistaan ja toimintaansa alati muuttuvissa olosuhteissa. Laajat verkostot ovat tärkeitä ja myös yksi Tolvasen oman yrityksen valttikorteista. – Isännöitsijöiden välinen yhteistyö on Turussa hyvää, yrittäjä kiittelee.
Sekä alan että Turun tulevaisuus näyttää Tolvasesta hyvältä. Hän näkee historiallisessa kaupungissa paljon potentiaalia kehittyä edelleen, etenkin keskustan osalta.