makron

Julkisivujen entisöinti on ammattilaisen heiniä

Kun rakennuksen rappeutuneet seinät osuvat silmään, tarve julkisivukorjaukselle on kulman takana. Julkisivu-urakat ovat suurimpia talossa tehtäviä korjaustöitä, jonka vuoksi on suotavaa valita ammattitaitoinen tekijä urakkaan.

Ammattitaitoinen suunnittelija osaa arvioida julkisivun kunnon ja tehdä asiantuntevan kartoituksen korjaustarpeista. Kun työn jättää ammattilaisen käsiin, korjaus on oikealla tasolla ja vastaa todelliseen tarpeeseen. Se on kaikkien etu, sillä korjaustarpeen minimointi tai yliarviointi johtaa vain turhiin kustannuksiin kuluttajan kannalta.

Remonttipäätökset tulisi myös tehdä hyvissä ajoin ja valmistella rakennuslupia myöten, jotta työn valmistelut ja toteutus voitaisiin aloittaa jo kevättalvella. Nykytilanteessa suurin osa työmaiden perustamistöistä menevät kesäkuukausille, jotka edustavat alan kiireisintä aikaa.
Ma-Kron Julkisivut Oy on laadukkaita julkisivu- ja parvekekorjauksia tekevä yritys, joka omaa erinomaista osaamista ja korkeaa tietotaitoa kaikista rakennuksien ulkoseiniin liittyvistä korjauksista ja rappauksista. Tällä hetkellä 1970 ja 1980-luvulla rakennetut talot työllistävät yritystä erityisen paljon. Tarkoituksena on parantaa lämmöneristystä ja muuttaa julkisivurakennetta erityyppiseksi kuin se on ollut tähän mennessä.

makron2Pitkät perinteet

Yrityksen historia alkaa 1900-luvun alussa, jolloin Erik Kronström saapui Yläneeltä Turkuun maalarin oppiin. Tästä alkoi tapahtumaketju, joka johti maalausliikkeen perustamiseen ja julkisivu-urakointiin. Nykyään hallituksen puheenjohtajana toimii hänen pojanpoikansa Raimo Kronström. Kuluneet vuodet ovat pitäneet sisällään monenlaista urakkaa, mutta toimitusjohtaja Esa Paavola muistaa erityisen hyvin vuonna 2012 tehdyn neljän kerrostalon julkisivukorjauksen, josta yritys sai kunniakirjan ”vanhaa arvostavasta ja säilyttävästä korjaustavasta sekä ansiokkaasta tiedottamisesta”.