kaani

Kalusteet tekevät kodin

Sisustusta suunniteltaessa kannattaa trendeihin turvautumisen sijaan miettiä huolella, mitä kalusteiltaan todella haluaa. Laadukas ja yksilöllinen kaluste kestää aikaa ja vaihtelevuutta voi saada valitsemalla muuntautumiskykyisiä tuotteita, jotka ovat helposti kunnostettavissa ja muokattavissa esimerkiksi verhoilua vaihtamalla.
Hyviä vaihtoehtoja laadukkaaseen kodin kalustamiseen tarjoaa kotimainen Kaani Oy, joka suunnittelee asiakkailleen modernia skandinaavista designia mukavuutta unohtamatta. – Maailma on täynnä kauniita tuoleja, joissa on kuitenkin hyvin epämukava istua. Siksi suunnittelussa on tärkeää ottaa ulkonäön lisäksi huomioon myös tuotteen käyttömukavuus, kertoo Kaanin toimitusjohtaja ja tuotesuunnittelija Esko Niinikorpi.

Kaanin tuotekategoria kattaa lähes kaikki kodin kalusteet sohvista ruokaryhmiin ja makuuhuoneen kalusteisiin. Erityisen tunnettuja ovat tuolit, jotka ovat keränneet paljon kiitosta myös sisutusmessuilla. Kotien ohella monet yrityksen valmistamista tuotteista sopivat mainiosti myös julkitiloihin. Kaani-kalusteiden jälleenmyyjinä toimii noin 40 sisustus- ja huonekaluliikettä ympäri Suomen.

Kaanilla arvostetaan tuotteen pitkää käyttöikää. – Haluan suunnitella kalusteita, jotka tulevat osaksi kotia ja joita ei haluta vaihtaa heti uusiin, kuvailee Niinikorpi suunnittelufilosofiaansa. Toisin kuin markkinoilla liikkuvat halvat kopiot, aidot ja alkuperäiset Kaani-kalusteet on valmistettu ekologisista ja käyttöä kestävistä materiaaleista siten, että tarvittaessa myös niiden kunnostaminen on helppoa.