VRT Kiinteistöpalvelut on vuodesta -83 saakka toiminut kiiinteistö- ja maanrakennusalaan keskittynyt, Läntisellä Uudellamaalla operoiva perheyritys, jonka asiakaskunta koostuu pääasiallisesti rivitaloyhtiöistä.

Kiinteistön tuki ja turva

www.vihdinrakennustekniikka.fiVRT_160

 

– Lähtökohta on se, että kiinteistöä hoidat paremmin kuin omaa taloasi, tiivistää Harri Hirvonen, VRT Kiinteistöpalveluiden toimitusjohtaja.

Hirvosella on taskussaan jo kymmeniä vuosia kiinteistöalalla. Hänen lisäkseen perheestä yrityksen toiminnassa mukana ovat taloushallinnosta vastaava puoliso Merja ja maanrakennuspuolta vetävä poika Jani.

Kiinteistönhuolto on yleensä sidottu tiettyihin perussopimuksiin, jotka takaavat kiinteistöille tavanomaisimmat huollot. Tämän lisäksi sopimuksia räätälöidään usein, jolloin mukaan liitetään erikseen määriteltyjä töitä. Viimeaikoina on toteutettu myös paljon esimerkiksi avaimet käteen –tyyppisiä ratkaisuja, joissa huoltohenkilökunta muun muassa käsin ajaa asukkaan takapihan nurmikon tai vaikkapa kolaaa lumet rappusilta autopaikalle saakka.

Huoltotöiden lisäksi sopimuksiin kuitenkin kuuluu myös merkittäviltä osin remontti- ja huoltomiesten toimesta tapahtuvaa kiinteistön kunnon tarkkailua ja asioiden ennakointia. Kaikki mahdolliset ongelmatekijät tai parannusehdotukset käydään läpi taloyhtiöiden hallitusten ja isännöitsijöiden kanssa.

Useimmilla taloyhtiöillä ei ole käytössään runsaasti rahaa, joten raportoinnit ja ehdotukset nousevat arvoon arvaamattomaan. Niiden avulla asuntoyhtiöt voivat laatia helpommin budjettejaan, kun korjaustarve ja menot pystytään kohdentamaan useamman vuoden ajalle. Muun muassa ammattilaisen laatima PTS-suunnitelma kartoitetaan 5-10 vuoden ajanjaksolle.

– Kunnon ylläpito ja tarkkailu muodostavat oleellisimmat osat työstämme. Me olemme isännöitsijän ohella se toinen tuki ja turva, joka pitää kiinteistön kunnossa ja huolehtii siitä, ettei sen arvo laske, Hirvonen summaa.

Automatisointi yleistyy

Viimeisen 15 vuoden aikana talkoohenki on Hirvosen mukaan ollut selkeästi vähentynyt. Nykyisin väestö ikääntyy, joten kaikkia töitä ei vain yksinkertaisesti pysty tekemään, mutta myös mukavuustekijät vaikuttavat tähän trendiin.

– On kyllä huomattavissa, että kolaa ei ole aikaa ottaa käteen, vaan esimerkiksi lasten harrastukset ajavat edelle. Kevyistä huoltotöistä, jotka ennen tehtiin porukalla, ollaan valmiita maksamaan yhä useammin pientä korvausta. Asukkaat ostavat siis itselleen aikaa, hän kertoo.

Me olemme isännöitsijän ohella se toinen tuki ja turva, joka pitää kiinteistön kunnossa ja huolehtii siitä, ettei sen arvo laske.

Myös digitalisoituminen ja automaatio tekevät asioita asukkaalle helpommiksi. Taloa hallitaan mukavasti etäluettavilla laitteistoilla, tietokoneilta ja mobiilisti jopa tableteilla ja puhelimilla. Sähkö- tai putkimiehenkin voi vain tilata aplikaation kautta. Jossain määrin voisi sanoa jopa niin, että isännöitsijää tai huoltofirmaa ei enää tarvita, vai voiko sittenkään? Hirvoselta löytyy heti asiasta mielipide.

– Asukas pystyy hoitamaan monta asiaa itsenäisesti, mutta kuka tilannetta valvoo? Isännöitsijä ja huoltoyhtiö ammattilaisina seuraavat sovituissa budjettiraameissa pysymistä ja antavat arviot ja asiantuntijan kommentit kaikkiin ongelmatilanteisiin. Näissä asioissa ei ole sijaa sooloilulle.

Automatiosointi ja digitalisaatio vaativat myös työntekijältä monipuolisempaa osaamista, kun vaikkapa valaistuksen säädöt, ovien avaukset ja monet muut asiat hoidetaan etänä taloyhtiön järjestelmissä. Hirvonen myöntääkin, että pysyminen ajan hermoilla huoltotöissä vaatii enenevässä määrin tietoteknistä ammattitaitoa.

– Omakotipuolella varsinkin sähköiset järjestelmät ovat jo arkipäivää, mutta ne kyllä yleistyvät kaiken aikaa rivi- ja kerrostaloissakin.

Maanrakennus tärkeä osa kokonaisuutta

Käsi kädessä yrityksen kiinteistönhuoltopuolen kanssa kulkee maanrakennus, jota toteutetaan asuntoyhtiöille ja isännöintitoimistoille.

– Emme tee mitään massarakentamista, vaan olemme erikoistuneet huollollisesti salaoja- ja sadevesijärjestelmien uusimiseen sekä pintojen ja pihojen tekemiseen, toimitusjohtaja avaa.

Sademäärät ovat viimevuosina lisääntyneet, ja talojen kosteuteen liittyviin ongelmiin pureudutaan muutenkin näinä päivinä selvästi hanakammin. Maanrakennuspuolella toimialue on lisäksi  suurempi, joten yrityksen työmäärä on kasvanut kaiken aikaa.

– Kuorma-autot ja kaivinkoneet kulkevat ja siirtyvät paikasta A paikkaan B, joten olemme tehneet työtä kiinteistönhuoltopuolta laajemmalla alueella, osapuilleen Tammisaaresta Loviisaan, toteaa Hirvonen.

Valttikortteja käden täydeltä

VRT Kiinteistöpalvelujen vahvuus piilee Hirvosen mukaan siinä, että he toimivat nopeasti, luotettavasti ja osaavat työnsä.

– Laaja kalustokanta osaavilla kuljettajilla höystettynä takaa nopeuden joka tilanteessa. Lisäksi hinnoittelussamme näkyy se, että pystymme pitämään koko konekantamme ympärivuotisessa käytössä, hän kertoo.

Kysyttäessä yhtiön tulevaisuudentavoitteista, Hirvonen nostaa esiin vahvana markkinaosaajana ja brändinä pysymisen sekä henkilöstön pitkäjänteisen koulutustason säilyttämisen.

– Näillä eväillä olemme aina pystyneet parantamaan tasoa, jolla palvelemme asiakkaitamme, ja se on tärkeää.