DSC_0013

Kiinteistösijoittaminen on nyt helpompaa kuin koskaan

Koivutie Oy on tuonut kiinteistösijoitusalalle maailmalla tunnetun rahoitusinstrumentin, joka helpottaa rahan liikkumista yksityissijoittajan ja kiinteistökehittäjän välillä.

Viimeisen finanssikriisin jälkeen pankkien mahdollisuutta rahoittaa etenkin kiinteistökehityskohteita on rajoitettu jatkuvasti uusilla lainsäädännöllisillä menetelmillä. Toisaalta myös ihmiset ovat alkaneet kyllästyä tarjolla oleviin sijoitusmuotoihin, jotka eivät ole kovinkaan läpinäkyviä.

Kiinteistösijoitusalan tuore tulokas Koivutie Oy paikkaa edellä mainittuja ongelmia uudenlaisella rahoitusinstrumentilla, jonka avulla etenkin piensijoittajat voivat osallistua suoraan kiinteistökohteisiin lainaamalla pääomaa niiden kehittämistä varten. – Pankki tarjoaa kohteen hankintaan yleensä noin 70 % rahoituksen. Kiinteistön kehitystoimenpiteet vaativat kuitenkin enemmän pääomaa kuin mitä kohteen hankintahinta on. Koivutie Oy tuo kiinteistökehittäjälle tämän pääoman, joka mahdollistaa hankkeen käynnistämisen ja toteuttamisen. Yksityissijoittaja puolestaan pääsee kauttamme mukaan parempituloiseen hankkeeseen näkemättä muuta vaivaa kuin rahan sijoittamisen, kertovat yhtiön perustajat Markus Vekara ja Martti Suomela.

Tärkeintä on luottamus

Käytännössä yksityishenkilö pystyy sijoittamaan Koivutie Oy:n lainoihin suoraan verkossa. Tuottoprosentti on aina kohdekohtainen ja perustuu kattavaan riskianalyysiin. Palvelun käytöstä maksaa kiinteistökehittäjä, joten sijoittajan tuotosta Koivutie Oy ei ota erillistä komissiota.

Uuden toimijan on tärkeää vakuuttaa palvelun molemmat osapuolet luotettavuudestaan. – Tapaamme kiinteistökehittäjiä henkilökohtaisesti, tutustumme heidän hankkeisiinsa ja käymme samalla läpi omaa toimintakonseptiamme. Sijoittajille puolestaan täytyy pystyä kertomaan verkossa avoimesti mutta tiivistetysti minkä tyyppinen kehittäjä on kyseessä. Yksityissijoittajan kannalta kyse onkin lähinnä siitä, että osaamme valita heille tarpeeksi luotettavat kehittäjät ja hankkeet, Vekara kertoo. – Käytämme asiakasvaratilijärjestelyä, joten teknisesti emme missään vaiheessa koske rahaan joka meidän läpi liikkuu, vaan olemme sille vain markkinapaikka, Suomela lisää.

Palvelulle on kysyntää

Koivutie Oy rakentaa bisnestään askel kerrallaan, mutta jo nyt toiminta on lähtenyt liikkeelle hyvin. Ensimmäinen julkaistu kohde myytiin 11 vuorokaudessa. – Minimisijoitus oli 5000€ ja lainan kesto 6kk, miltä ajalta sijoittajalle maksetaan 5 % korkoa, Vekara kertoo.

Sitä mukaa kun yrityksen tunnettuus kasvaa, myös sijoittajat ja kehityskohteet lisääntyvät. – Toimintaa on ehdottomasti tarkoitus laajentaa – myös ammattimaisempiin ja suurempiin rahoituskohteisiin, ehkä myös kansainvälisesti. Teemme kehitystyötä monella rintamalla ja tiedämme, että tarjoamallemme palvelulle on kysyntää. Pankkien rahoituksen trendi on menossa jatkuvasti haastavampaan suuntaan, joka luo rahoitukseen tyhjiön. Tämä on työkalu, jolla sitä voidaan paikata. Vekara ja Suomela toteavat.