turunrakennuskolmio

Kotimainen betoni­trio valtaa alaa

Turun Rakennuskolmio Oy:n kolme osakasta ahertavat työmaalla työntekijöidensä rinnalla betonimuottien parissa. Miikka ja Sami Ketolan sekä Antti Hupposen mielestä jokaisen on kannettava kortensa kekoon, osakas tai ei. Kerrostalojen ja teollisuushallien betonirakenteisiin erikoistunut kolmikko johtaa tiimiään rautaisella ammattitaidolla parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen, jättäen jälkeensä tyytyväisen tilaajan.
Asiakkaat ovat rakennusalan isoja nimiä, kuten Skanska ja Lemminkäinen. Miikka Ketolan mukaan yritys on pärjännyt hyvin markkinoilla nimenomaan betonilaudoituksiin ja elementtiasennuksiin erikoistuneena toimijana.
– Alan tiettyyn osa-alueeseen erikoistuminen on selkeä vahvuus, mistä olemme hyötyneet. Erikoisosaajat ovat haluttuja työmailla.
Ketola antaa suurta kiitosta työntekijöilleen, jotka pätevyytensä osalta ovat kärkiluokkaa. Hän kertoo yhteistyön henkilökunnan välillä toimivan saumattomasti ja kaikkien tuovan omat vahvuutensa tiimiin.
– Ammattitaito, pitkäjänteisyys ja erinomainen työnjälki ovat poikineet lisää toimeksiantoja, mitä kautta olemme yrityksenä kasvaneet vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin entistä paremmin.

Hyvän maineen yritys on ansainnut, paitsi oman työnjälkensä, myös yhteistyökykynsä sekä joustavuudensa ansiosta.
– Kunnioitamme tilaajan aikataulua ja puhallamme yhteen hiileen muiden urakoitsijoiden kanssa. Kaikki pyrkivät joustamaan, jotta työt sujuisivat suunnitelmien mukaisesti.
Yrityksen kannalta tulevaisuus näyttää valoisalta ja Ketola uskoo sen työllistyvän vähintään yhtä hyvin kuin tähänkin asti. Täysin kotimainen yritys, työntekijät mukaan lukien, on hänen mielestä erinomainen valtti, joka lisää yrityksen luotettavuutta.
– Hyvä maineemme kertoo siitä, että asiamme ovat kaikin puolin kunnossa.