Metallityöpaja_martti_laine_solid_house_300_CMYK

Kotimainen työ kunniaan

1950-luvun lopulla perustettu Metallityöpaja Martti Laine Oy on luotettava lasi- ja alumiinirakentaja, jonka vahvinta osaamisalaa ovat ovi- ja lasijulkisivut. Yrityksen kolme vakituista työntekijää sekä alihankkijat tekevät asennuksia pääasiassa Satakunnan alueella. Tällä hetkellä yrityksellä on työn alla kohteita mm. Kankaanpäässä, Raumalla, Harjavallassa ja Porissa. Yhteistyötä tehdään pitkälti paikallisten rakennusliikkeiden ja mm. kuntasektorin kanssa, yksityisasiakkaille vähemmän.

Kolmannen polven yrittäjä Sami Laine kertoo alan olevan haasteellinen ja kilpailun olevan kovaa: – On haastavaa pitää kustannukset järkevinä. Hinnan pitäisi olla alhainen ja laadun huippuluokkaa, hän kertoo. Lasi- ja alumiinituotteet eivät ehkä ole ostohetkellä aina halvimpia, mutta elinkaareltaan ja sitä kautta kustannuksiltaan tehokkaita pitkässä juoksussa. Kun ovi tai ikkuna on asennettu, se ei vaadi maalausta tai muuta jatkokäsittelyä. Hyvällä huolenpidolla ovet ja ikkunat saavat vielä lisää käyttövuosia. – Yritämme erottua eduksemme myös hyvällä palvelulla. Olemme pieni perheyritys ja kuuntelemme asiakkaiden toiveita tarkkaan. Lisäksi kaikki työntekijämme ovat suomalaisia, Laine hymyilee.

Laine arvostaa yrittäjyyttä ja puhuu mielellään paikallisen ja toimivan yhteistyön puolesta. Yrityksen pitkäaikaiset yhteistyökumppanit, alumiinia valmistava Purso Oy sekä lasivalmistaja Seloy Oy, ovat molemmat perinteikkäitä perheyrityksiä. – Alalla tarvitaan yhteistyötä, yksin ei kukaan pärjää. Meille on ollut ilo ja kunnia työskennellä yritysten kanssa, jotka tekevät hienoa ja laadukasta työtä, Laine kehuu. Laine toivoisikin suurempaa arvostusta kotimaista ja paikallista työtä kohtaan: – Mekin toivomme pääsevämme tekemään töitä paikallisten ja tuttujen yritysten kanssa.