SAM_6093-–-kopio

Kotimaista, luotettavaa laatua kiinteistöjen kunnossapitoon

A-Kumppaneilla on ainutlaatuisen laaja palvelukokonaisuus kiinteistöjen kunnossapitoon. Yhtiö takaa A-luokan laadun kaikkiin töihin.

A-Kumppanit Oy:n toimitusjohtaja Jukka Haapaharju valottaa yhtiön syntyhistoriaa. –  Yhtiö on perustettu vuonna 2007 A-Kunnostus- ja kuivauspalvelut Oy:n nimellä. Ostimme Pentti Jaakkola rakennusliikkeen, jonka nimen vaihdoimme A-Saneerausrakentajat Oy:ksi. Sen jälkeen perustimme vielä A-Sähköpalvelut Oy:n. Kun A-perhe alkoi tulla tutuksi, päätimme fuusioida kaikki yhtiöt, joten reilu vuosi sitten perustimme A-Kumppanit Oy:n, jonka alla kaikki yhtiöt nyt toimivat.

Haapaharju on taustaltaan rakennusmestari ja työskennellyt työuransa aikana niin teknisenä isännöitsijänä, kunnossapito- ja rakennusmestarina kuin yksikönpäällikkönäkin YIT:llä, minkä jälkeen hän ryhtyi yrittäjäksi.

Korjausrakentamisen ammattilainen

A-Kumppanit on keskittynyt korjausrakentamiseen, vahinkosaneeraukseen ja tilamuutoksiin. Haapaharju kertoo, että esimerkiksi vesivahingon sattuessa A-kumppaneilla on 24 h päivystys, joka todella toimii. – Meillä on pumpuilla ja vesi-imureilla varustettu auto, joka lähtee matkaan heti hälytyksen tultua. Lisäksi kaikki yrityksemme työntekijät, jotka ovat firman autolla kotona, toimivat apupäivystäjinä. Näin saamme tarvittaessa nopeasti lisäapua ja käsipareja paikalle.

Yhtiössä satsataan vuositasolla vahvasti henkilöstön kouluttamiseen. – Pidämme erittäin tärkeänä sitä, että panostamme oman henkilöstömme osaamisen ja tietotaidon ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Ala kehittyy jatkuvasti, joten meidän on pysyttävä ajan hermolla.

Laaja palvelukokonaisuus

A-Kumppaneilla on ainutlaatuisen laaja palvelukokonaisuus kiinteistöjen kunnossapitoon. – Kiinteistöjen toimivuuteen, terveellisyyteen ja turvallisuuteen liittyy lukuisia eri toimenpiteitä homeongelmien ja kosteusvaurioiden korjaamisesta saneerauksiin, sähkösaneerauksiin jne. Käytämme vahinkojen ennaltaehkäisemisessä ja korjaamisessa asiantuntemusta ja vastuullisuutta vaativia aineita ja laitteita.

Tällä hetkellä yhtiötä työllistävät tilamuutokset ja haastatteluhetkellä heillä on meneillään ravintolan saneeraushanke, jonka A-Kumppanit hoitaa alusta loppuun. –  Työn alla on myös Koivukylän terveysaseman sisäilman kunnostuksia. Olemmekin vuosien varrella ratkoneet paljon rakennusten sisäilmaongelmia. Meihin luotetaan, sillä meille on karttunut hyvin vahva kokemus sillä osa-alueella. Teemme myös konsultointia Suomen rajojen ulkopuolella etenkin Virossa.

Haapaharju kertoo, että yhtiöllä on pitkäaikainen kumppanuus Vantaan ja Helsingin kaupunkien kanssa. – Muista asiakkaista voisi mainita Stockmannin, jolle olemme tehneet lukuisia projekteja. Asiakkainamme on myös isännöitsijätoimistoja ja huoltoyhtiöitä.

SAM_6086-–-kopio

Laatu, luotettavuus ja informaatio

A-Kumppanit on toimintaperiaatteiltaan mitä suurimmassa määrin asiakaslähtöinen ja joustava. – Haluamme olla ennen kaikkea tunnettuja luotettavuudesta. Panostamme myös asiakasviestintään, sillä informaatio on asiakkaan näkökulmasta todella merkittävä asia. Meille se tarkoittaa, että pidämme huolen siitä, että asiakas saa meiltä tietoa missä mennään ja miten projekti etenee. Asioita ei myöskään peitellä eli mikäli ongelmia tulee eteen, kerromme niistä avoimesti asiakkaalle. Hoidamme muutoinkin projektit maaliin jämptisti ja sovitusti. Jämptiys koskee myös laskutusta eli meidän laskuihimme ei ilmesty yllättäviä lisärivejä.

A-Kumppanit palvelee:

Vahinkopalvelut – Vahinkopäivystyksemme on avoinna 24 tuntia vuorokaudessa, vuoden jokaisena päivänä. Hoidamme nopeasti ja kattavasti vesivahinkojen kuivauksen sekä sen jälkeisen vianetsinnän ja kunnostuksen kuten purkutyöt, homeenpoiston ja homepölysiivouksen. Teemme myös vahinkoja ennaltaehkäisevää työtä.

Saneerauspalvelut – Vaativatkin korjauskohteet onnistuvat kauttamme. Toimimme avaimet käteen -menetelmällä. Kaikissa kohteissa asiakkaan toimintaan vaikuttavat haitat pyritään minimoimaan.

Sähköpalvelut – Toteutamme monipuoliset sähköalan työt, sähköasennukset ja -saneeraukset vankalla ammattitaidolla, sovitussa aikataulussa.