IMG_5545

Laatoitusmestari ottaa haasteita vastaan

Reilu 25 vuotta laatoitusalalla toiminut yrittäjä Pekka Metsola tietää, mitä menestyneeseen rakennushankkeeseen vaaditaan: – Kaikki kulkee käsi kädessä. Jos sekä työn laatuun että materiaaleihin satsataan, lopputuloksesta tulee hyvä. Vuosien varrella Metsola on läheltä nähnyt suurilla työmailla tapahtuneet muutokset. Aikataulut ovat kiristyneet, edullisuudesta on tullut kilpailuvaltti ja laatua ei enää arvosteta samalla tavoin kuin ennen. – Työmailla ei ole enää vanhan kansan tekijöitä, kaikki ovat aliurakoitsijoita, Metsola lisää.

Metsola on aina luottanut omaan tekemiseensä ja kyseenalaistanut mm. totuttuja työtapoja. Vaikka Metsola on ollut työnantajana pidetty ja töitä on riittänyt, tällä hetkellä hän toimii Laatta Pekka Oy:ssä yksin. Kun työt tekee itse, langat pysyvät paremmin käsissä ja työn laatua on helpompi kontrolloida. Laadukkaan ja täsmällisen työn lisäksi Metsolan vahvuuksiin kuuluu hänen oma erityinen tapansa tehdä laatoituksia. Opit on saatu Saksasta vajaa 20 vuotta sitten. – Suomessa hämmästeltiin silloin työtapaani, mutta nyt se on yleistynyt myös täällä, Metsola kertoo.

Laatta Pekka Oy:n asiakkaita ovat pienrakentajat ja suuret rakennusliikkeet. Yhteistyö mm. Skanskan kanssa on kestänyt jo 15 vuotta. Koska rakennusliikkeille tehtävät kohteet ovat pääasiassa suuria kerrostalotyömaita, yksityisille tehtävät laatoitustyöt tarjoavat Metsolalle mielekästä vaihtelua: – Haastavat laatoitukset ja laadukkaat materiaalit ovat mieleeni. Olen valmis ottamaan haasteita vastaan!