Untitled-1

Löyly on huikea arkkitehtoninen taidonnäyte

Hernesaaren rantaan vast´ikään avattu Löyly tarjoaa upeita elämyksiä. Rakennus on arkkitehtuurinsa puolesta ainutlaatuinen ja hieno esimerkki vastuullisesta rakentamisesta.

Löylyn laajoilla terasseilla kelpaa nauttia lämpimistä kesäpäivistä ja saunatkin ovat kuumana joka päivä. Lopputulos on huikea niin sijaintinsa kuin arkkitehtuurinsa puolesta, jota kelpaa esitellä myös ulkomaisille matkailijoille. Löyly on myös loistava esimerkki ekologisesta rakentamisesta. Ympäristövastuullisuus on ollut hankkeen keskeinen lähtökohta ja se onkin huomioitu ekosähköstä FSC-sertifioituihin puumateriaaleihin ja vastuullisesti pyydettyä kalaa tarjoavaan ruokalistaan saakka.

Monta mutkaa matkassa

Hankkeen toteutus ei ollut aivan yksinkertainen juttu. – Hanke käynnistyi alun perin Helsingin kaupungin toimesta. Hernesaarta tulevaisuuden asuinalueeksi kaavoittava kaupunki halusi, että aluetta voitaisiin elävöittää jo ennen aluerakentamisen valmistumista. Hanketta käynnistettiin useamman yrittäjän kanssa, mutta yritykset karahtivat kiville kerta toisensa jälkeen. Antero Vartian ja Jasper Pääkkösen myötävaikutuksella hanke vihdoin saatiin rakennettua. Anterolla oli jo kokemusta rannan toisessa päässä sijaitsevasta Mattolaiturista, joten hän laittoi sisätilojen suunnittelun täysin uusiksi. Heidän päätöksestään Löylyyn haluttiin rakentaa myös alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen Unisex-sauna, Löylyn arkkitehtisuunnittelusta vastanneen Avanto Arkkitehdit Oy:n Ville Hara kertoo. Arkkitehtisuunnittelusta on vastannut samaisessa suunnittelutoimistossa myös arkkitehti Anu Puustinen.

Simppeli suunnitelma

Löylyn arkkitehtoninen idea on simppeli. – Löylyssä on suorakulmainen, musta laatikko, jonka päällä vapaamuotoinen hulmu. Se suojaa rakennusta ankaralta ilmastolta, mutta toimii myös portaina rakennuksen katolla sijaitseville terasseille. Hulmun ja rakennuksen väliin jää suojaisia ulkotiloja, joissa voi saunomisen lomassa vilvoitella ja rentoutua, Hara selvittää.

Rakennuksen sijainti on upea, sillä maisema avautuu suoraan avomerelle kävelyetäisyyden päässä keskustasta. – Ranta on jo nyt elävä ja tulevaisuudessa osa laajaa puistovyöhykettä. Siksi rakennus suunniteltiin tarpeeksi kapeaksi, jotta sen pystyy ohittamaan. Se on myös matala tulevan asuinalueen vuoksi, jotta Löyly ei blokkaa näköalaa.

Vähän kompromisseja

Rakennustoimisto Jussit Oy vastasi kohteen rakentamisesta. – Vaikka kohde olikin haastava, jouduimme yllättävän vähän tekemään matkan varrella kompromisseja, sillä suunnittelu oli tehty erinomaisesti. Talvella rakentaminen oli tässä paikassa erikoisen haasteellista, sillä sijainti on talvisaikaan todella armoton.

FSC-sertifioitu kohde

Lauri Ilola Suomen FSC:ltä kertoo, että Löylylle ollaan myöntämässä FSC-rakennussertifikaattia. – Se tarkoittaa, että olemme todentaneet rakennuksessa käytetyn puun lähtökohdan kannolta saakka. Lähtökohtana sertifioinnissa on vastuullinen metsän hoito ja että käytetty puu on tuotettu kestävästi. Metsiä on FSC-sertifioitu maailmalla 189 miljoonaa hehtaaria ja Suomessa 1.4 miljoonaa hehtaaria eli paljon on vielä tekemättä. Tämän projektin avulla voimme lisätä myös FSC-sertifioinnin tunnettuutta. Se oli  Anteron ja Jasperinkin tavoite.