hokkanen

Monipuolinen palvelutarjonta on perheyrityksen valttikortti

Kaivinkoneyhtymä Hokkanen & Hokkasella on pitkät perinteet perheyrityksenä. Alun perin sen perusti vuonna 1974 Teuvo Hokkanen yhdessä veljensä kanssa. Myöhemmin hänen poikansa Olli Hokkanen liittyi mukaan toimintaan, ja tällä hetkellä yritys pyörii kolmen sukupolven voimin, kun myös rakennusinsinööri Jere Hokkanen on vahvasti mukana kaivinkoneyhtymän arjessa. Lisäksi yritys työllistää ympärivuotisesti viisi työntekijää, kesäisin myös harjoittelijoita.

1Yrityksen tarjoamien palveluiden kirjo on äärimmäisen laaja. Eniten työllistää isompi maanrakennuspuoli, kuten talonpohjat, salaojajärjestelmät sekä viemäri- ja vesijohtosaneeraukset. Viime vuosina toimintaa on kehitetty entistä enemmän myös viherrakentamisen puolelle, joten yritykseltä luonnistuvat niin laatoitukset, tukimuurit, pihasuunnitelmat kuin istutuksetkin. Apuna tässä on yrityksen palveluksessa toimiva puutarhuri. Koska työ on vahvasti sesonkiluontoista, on kalusto valjastettu talvisin aurauskäyttöön. Kaiken edellä mainitun ohella palveluihin lukeutuvat tarvittaessa myös pienet asfaltoinnit ja timpurityöt sekä putkikuvaukset.

Asiakaskunta koostuu pääasiassa yksityisistä, mutta myös yrityksistä ja kaupungeista noin 50 kilometrin säteellä Turusta. Projekteja kertyy vuoden aikana lukusia ja Jere Hokkanen tietääkin, että jokainen työmaa on erilainen eikä yllätyksiltäkään voida välttyä. Pitkän kokemuksen ansiosta yrityksessä osataan kuitenkin mukautua monenlaisiin uusiin kohteisiin, ja kehittyvän tekniikan myötä työnteko helpottuu jatkuvasti. Tärkein tulevaisuudentavoite on kehittää toimintaa yhä edelleen.