60-vuotista taipalettaan viime vuonna juhlistanut Kone-Kostamo Oy on pitkän linjan murskausalan ammattilainen.

Murskausvoimaa pohjoisesta

KONE_KOSTAMO_160www.konekostamo.fi

 

60-vuotista taipalettaan viime vuonna juhlistanut Kone-Kostamo Oy on pitkän linjan murskausalan ammattilainen. Kone-Kostamo Oy:n historia alkoi Kemijärvellä jo vuonna 1956, jolloin yritys oli erikoistunut maanrakennukseen. 1970-luvulle tultaessa maanrakennus sai väistyä murskauksen tieltä, ja sillä tiellä ollaan edelleen. 1990-luvun loppupuolella yrityksen tie vei Saloon, jonne perustettiin toinen toimipiste.

− Tulimme rakentamaan Helsinki-Turku -moottoritietä vuonna 1998 ja siitä lähtien olemme siirtyneet pikkuhiljaa Saloon, josta käsin nyt toimimme, kertoo 10 vuotta sitten sukupolvenvaihdoksen myötä toimitusjohtajaksi noussut Johan Kostamo.

Kone-Kostamo Oy on kartuttanut asiakaskuntaa Etelä-Suomessa pääasiassa puskaradion kautta. Tällä hetkellä asiakkaat jakautuvat yksityisiin sekä isoihin rakennusliikkeisiin, kuntiin ja kaupunkeihin. Tällä hetkellä yritys urakoi Järvenpäässä Lidlin keskusvaraston pohjaa.

− Olemme olleet tekemässä myös Keravalle logistiikkakeskusta, jossa oli murskattavaa noin miljoona tonnia, Kostamo muistelee viimeisimpiä projekteja ja jatkaa: − Kesät ovat valitettavan hiljaista aikaa. Viime kesänä piti miettiä että pitäisikö maanrakennus ottaa takaisin toimintaan mukaan. Tämä on ala, jossa on vaikea nähdä paria viikkoa pidemmälle. Laitteiden siirtämiseen tarvitaan luvat, ja niiden saamisessa saattaa pahimmillaan kestää juurikin pari viikkoa. Toisaalta kiviainesta tarvitaan aina, Kostamo tietää.

Yrityksellä on käytössään viisi murskauslaitosta, joilla saa tuotettua kaikkia tilaajien tarvitsemia murskelaatuja, sekä Suomessa ainutlaatuinen ilmaluokitin, jolla murske puhdistetaan hienoaineksesta.

− Murskeen tärkeimpiä ominaisuuksia ovat rakeisuus ja raemuoto, ja meiltä löytyy laitteet niiden tuottamiseen, Kostamo sanoo.