Koivisto on itse toiminut muuraustehtävissä jo lähes 30 vuoden ajan.

Muurausta jo neljännessä polvessa

RML_160www.rml-rakennus.fi

 

Ammattimuurari sen tietää: linjojen tulee olla suorassa, jotta paketti pysyy kasassa. Satakunnan alueella toimiva RML Rakennus tarjoaa muurausta ja laatoitustöitä jo 20 vuoden työkokemuksella.

Joillekin onnekkaille rakennetaan tukeva alusta jo pienestä lähtien, josta on helppo ponnistaa tulevaisuuden urille. Näin on päässyt käymään RML Rakennuksen toimitusjohtajalle Rami Koivistolle, joka tekee muurausta jo neljännessä polvessa. Miehelle on ollut jo nuoresta asti selvää, että nuoruuden kesätyöt tulisivat viemään hänet ammattikoulutuksen kautta muuraus- ja laatoitustehtäviin. Mistä tunnistat laadukkaan laatoituksen, Rami Koivisto?

– Kaikkien linjojen tulee olla siistin näköisiä ja suoria. Tämä on aina laadun tae. Ajan myötä silmä kehittyy niin, ettei ammattilaisen tarvitse ottaa edes mittoja varmistaakseen saumojen suoruuden, Koivisto kertoo ja lisää, että hänellä on tapana arvioida laatoituksia myös muualla, erityisesti huoltoasemilla, joiden saniteettitilat saavatkin mieheltä painavaa palautetta.

Vaikka RML Rakennus tekee laatoitustehtäviä vielä silloin tällöin, on yritys keskittynyt tänä päivänä lähes täysin muuraustehtäviin. Tärkeintä asiakaskuntaa ovat isommat rakennusliikkeet, kuten Skanska ja SRV-yhtiöt, joille RML Rakennus tekee aliurakointia. Vaikka RML Rakennus toimii ensisijaisesti Satakunnan alueella, on sillä mahdollisuus vastaanottaa projekteja myös muualta Suomesta. Muuraus- ja ajoittaisten laatoitustehtävien lisäksi yritys tarjoaa asiakkailleen sekä tulisijoja että kokonaisvaltaisia saneerausprojekteja.

Oma kädenjälki inspiroi

Koivisto on itse toiminut muuraustehtävissä jo lähes 30 vuoden ajan ja nykyisin yritystä on hänen lisäkseen pyörittämässä myös liuta sukulaisia. Tällä hetkellä RML Rakennus työllistää kaikkiaan neljä henkilöä.

– Välillä meillä on ollut jopa kolme työmaata työn alla yhdellä kertaa, mutta olen aina lisännyt työntekijöitä tarpeen mukaan. Parhaimmillaan meillä on työskennellyt yhteensä viisitoista henkilöä samaan aikaan, Koivisto selventää.

Kuten yleisesti rakennusalalla, on viime vuosina hiljaisempia aikoja riittänyt myös muurausalalla. Tällöin laaja verkosto on noussut RML Rakennukselle tärkeäksi tukielementiksi ja yhteistyökumppanien kautta on ollut mahdollista toteuttaa myös väliaikaisia alihankintatöitä.

Vaikka erinäisiä haasteita alalla riittääkin aina aikataulutuksesta sääolosuhteisiin, on oman kädenjäljen näkeminen Koiviston mielestä aina yhtä inspiroivaa. Hän on pitänyt huolta siitä, että oman yrityksen linja on pysynyt koko aja yhtä vakaana kuin ammattimuurarin lopputuotos: aina aikataulussa ja korkealaatuisena. Tämä ei ole itsestäänselvyys aikoina, jolloin uudisrakentaminen on ennätysnopeata ja kaikilta osallisilta vaaditaan valmiuksia työskennellä samoissa aikataulutuksissa.

– Ammattimuurari voi muurata päivän aikana noin 800 tiiltä, mikä tekee esimerkiksi kerrostalon julkisivussa 20 neliötä. Julkisivujen muuraukset ovat kuitenkin jonkin verran vähentyneet puutalojen suosiosta johtuen, Koivisto toteaa.