12356707_1633460713581163_4235558566075454902_o

Myrskytuulet toivat haasteita Löylyn sääsuojauksen rakentamiseen

Haastavat erikoiskohteet ovat Haksa Oy:n mieleen. Yksi sellainen löytyi viime talvena Hernesaaren rannasta.

Vuonna 2010 perustettu Haksa Oy on etenkin Varsinais-Suomen alueella jo varsin iso ja tunnettu toimija. Rakennustelineisiin ja sääsuojauksiin erikoistunut yritys on lähtenyt levittäytymään viime aikoina myös Porin suunnalle. Reilu parikymmentä työntekijää työllistävä Haksa Oy toimii alihankintafirmana, mutta hoitaa jatkuvasti kasvaneen oman kalustonsa voimin myös itse isojakin työmaita. Mitä haasteellisempi kohde on kyseessä, sitä houkuttelevampi se Haksan väelle on. – Mitä erikoisempi työ, sitä todennäköisemmin tartumme tilaisuuteen ja lähdemme innoissamme toteuttamaan sitä. Uudet haasteet ajavat meitä eteenpäin, toteaa Haksa Oy:n taloushallinnosta vastaava Jelena Hakala.

Sääsuoja rakentui lähes tyhjän päälle

Yksi mielenkiintoisimmista Haksa Oy:n viimeaikaisista projekteista lienee Helsingin Hernesaaren rantaan rakennetun Löylyn sääsuojauksen hoitaminen. Työ eteni kahdessa vaiheessa varsin ripeästi, sillä syksyllä alkanut projekti oli kokonaisuudessaan valmis jo toukokuussa. – Se oli mielenkiintoinen ja erilainen projekti, jonka onnistumiseen vaikutti rautainen ammattitaitomme. Poikkeuksellisen kohteesta teki se, että sinne tuli ensin telineet ja sääsuoja, jonka sisälle Löylyä vasta sitten alettiin rakentaa. Teimme sääsuojan siis periaatteessa tyhjän päälle, koska käytettävissä ei ollut valmiita seiniä joihin se olisi voitu ankkuroida kiinni, Hakala kertoo.

Olosuhteet eivät estäneet projektin onnistumista

Koska alkutalvi oli leuto, puhalsi Hernesaaren rantaan projektin aikana usein jopa myrskylukemiin noussut tuuli. – Monta kertaa kävi mielessä, että lentääkö koko sääsuojateltta tuulen mukana mereen, Hakala myöntää. Haastavista sääolosuhteista johtuen kohteeseen liittyi paljon ennakoimattomuutta ja työntekijöiltä vaadittiin nopeita ja hyviä ratkaisuja aina tuulten yltyessä. – Myrskyjen aikana veimme työmaalle lisää tuulensuojaverkkoja jotka pitivät pressun ehjänä sekä kestäviä vaijereita, joilla teltta ankkuroitiin kiinni maahan, Hakala kertoo.

Olosuhteista huolimatta projekti eteni mallikkaasti alusta loppuun, mistä on kiittäminen Haksa Oy:n vahvaa ammattitaitoa. – Lopulta kaikki meni hyvin, ja kyllä kyseisestä kohteesta on tullut myös ylpeydenaiheemme, Hakala hymyilee.