Maanrakennus Osmo W. Ojala keskittyy toiminnassaan paalutukseen.

Paalutuksella luodaan perusta kodille

Maanrakennus Osmo W. Ojala

 

Ilman kunnollista paalutusta voisi moni koti olla vinksallaan. Maanrakennus Osmo W. Ojalalla tiedetään, miten suuri merkitys paalutuksella on asuntokohdetta rakentaessa.

Ulvilassa toimivan Maanrakennus Osmo W. Ojalan tarina sai alkunsa jo 70 vuotta sitten, kun Olavi Ojalan isä perusti yrityksen sodan jälkeen. Alkuun yritys keskittyi kyläteiden tekemiseen, jonka jälkeen vuorossa olivat vesijohto- ja viemäriurakat. Vasta tämän jälkeen Maanrakennus Osmo W. Ojala keskittyi toiminnassaan paalutukseen, josta yritys tänä päivänä tunnetaan.

– Paalutusta ryhdyimme tekemään 1970-luvun puolessa välissä, kun isäni osti toiminnan ystävältään. Seurasin ensin sivusta isäni paalutustyötä, mutta opiskellessani Turussa teknillisessä koulussa huomasin olevani kiinnostunut paalutuksesta syvemmin. Tämän tiimoilta ryhdyin tutustumaan alan normeihin ja uskalsin itse ryhtyä tekemään paalukonetta, kun tiesin, mitkä vaatimukset koneen täytyi täyttää, Ojala avaa paalutusammattinsa alkuvaiheita.

Paalutusta tarvitaan rakentamisessa, koska maaperä on arvaamatonta, ja maalaji saattaa vaihdella yhden talotontin alueella merkittävästikin. Yksinkertaisimmillaan kyse on siitä, että savipohjainen maa on liian heikkoa kantavuudeltaan, ja paalutuksen avulla rakenteiden aiheuttamat kuormat siirretään kantavaan maaperään tai peruskallioon.

Tarkkaa työtä maaperän kanssa

Paalutusprosessin alkuvaiheessa selvitetään, minkälainen ja minkä painoinen talo tontille on valittu rakennettavaksi. Tämän jälkeen otetaan maaperänäytteet, jotta tiedetään, minkälaisen maa-aineksen kanssa tullaan työskentelemään.

– Tavallisesti maaperässä on hiekkaa päällä pari kolme metriä. Tämän pohjalta arvioimme, kantaako hiekka rakennettavaa taloa. Useimmiten määrä on sellainen, että rakennuksen paino ei vaikuta alla olevaan savikerrokseen, mutta jos kantavuus ei riitä, paalutusammattilainen alkaa työstää maaperää, Ojala kertoo.

Paaluja on olemassa monenlaisia, ja niiden käyttötarve arvioidaan kohteen mukaan. Omakotitaloihin tarvitaan tavallisesti 17 paalua, ja jos talon yhteyteen on tarkoitus rakentaa myös autotalli, pystytetään 5-6 paalua lisää, jotta autotalli pysyy samassa korkeudessa talon kanssa.

Kädenjälki näkyy Porin kaupunkikuvassa

Maanrakennus Osmo W. Ojala toimii pääasiassa Ulvilan ja Porin ympäristössä, mutta yritys on käynyt lyömässä paaluja siltoihin myös Forssassa asti. Vastikään yritys oli paaluttamassa koulua Kankaanpäässä. Pori tunnetaan erityisesti alueena, jossa paalutusta saa tehdä melkein minkälaisen rakennuskohteen yhteydessä tahansa. Sen lisäksi, että Maanrakennus Osmo W. Ojalalla on ollut merkittävä rooli Porin alueen vesijohtojen rakentamisen parissa, on yritys ollut luomassa myös nykyistä kaupunkikuvaa.

– Ennen 2000-lukua olemme paaluttaneet vaijeripaalukoneilla isojakin asutusalueita Porin seudulla. Olemme esimerkiksi tehneet keskusta-alueen kerrostalojen pohjatyöt nykyisillä paalutuskoneillamme. Seuraavat paalutettavat kohteemme tulevat sijaitsemaan vuoden 2018 asuntomessualueella, Ojala toteaa.