nature-sky-sunset-man.jpeg-copy_300_CMYK

Parempaa sisäilmaa

Huono sisäilma on yhä useamman kodin ja työpaikan murheenaihe. Otimme selvää, millä tavoin sisäilmaongelmia voidaan korjata tai mahdollisesti jopa ehkäistä.

Porista käsin vaikuttava, mutta enimmäkseen pääkaupunkiseudulla toimiva Suomen Perusparannus Oy on jo kahdenkymmenen vuoden ajan urakoinut toimitilaremontteja esimerkiksi tilan vuokrauskäytön muuttuessa. Usein tämä tarkoittaa vaikkapa siirtymistä omista työhuoneista avokonttoreihin. Yrityksen sisältä löytyy paljon kokemusta ja tieto-taitoa myös palokatkoista sekä sisäilmaongelmien hoitamisesta.

Yleistyvät sisäilmaongelmat aiheuttavat monenlaista oireilua

Työpaikkojen, julkisten tilojen ja kotien sisäilmaongelmista puhutaan koko ajan yhä enemmän, sillä oireita on ilmaantunut yhdelle jos toisellekin. Huonolle sisäilmalle herkistyminen on aika yksilökohtaista ja voi ilmetä monellakin eri tavalla, kuten hengitystieoireina, ihottumana, päänsärkynä tai väsymyksenä. – Kaikki oireilu kannattaa kuitenkin ottaa vakavasti ja ainakin varmistaa, voisiko niillä olla jotain tekemistä sisäilman kanssa, toteaa Juha Paltanen Suomen Perusparannus Oy:stä. Ongelmista kertovat myös kiinteistössä silmämääräisesti havaittavissa oleva kosteus tai ummehtunut haju.

Jos tilassa epäillään huonoa sisäilman laatua, selviää se nopeasti muutamilla mittauksilla. – Luotettavat tutkimukset ovat loppujen lopuksi aika helppoja toteuttaa, eivätkä ole kohtuuttoman kalliita yksityisillekään. Jo muutamalla satasella selviää, mikä sisäilmassa mahdollisesti on ongelmana, Paltanen kertoo. Tutkimukset on kuitenkin tärkeää tehdä aina huolellisesti ja koko rakennuksessa, muuten korjaustyötkään eivät ehkä pysty parantamaan tilannetta täysin.

Sisäilmaa puhdistavat laitteet toimivat väliaikaisessa käytössä

Sisäilmaa voidaan puhdistaa väliaikaisesti myös tekniikan keinoin. Puhdistuslaitteisto kerää sähköisesti kaikki ilman mikrobit ja haitta-aineet sykloniin tai putkeen, jossa ne sitten tapetaan uv-valon avulla.– Kokemus on osoittanut, että kyseiset laitteistot toimivat oikein mallikkaasti, puhdistavat ilman aina nanokokoon asti ja poistavat suurimman osan huonon sisäilman aiheuttamista oireista, Paltanen vakuuttaa.

Pääsääntöisesti yksi sisäilmanpuhdistin riittää noin 60-70 m² laajuiselle alueelle. Paltanen kuitenkin tähdentää, ettei laitteisto poista huonon sisäilman aiheuttajaa, vaan sen avulla pelkästään siirretään remontin aloittamista. – Tämä on paikallaan esimerkiksi kouluissa, joissa sisäilmaongelmat havaitaan ehkä talvella, mutta varsinaiset korjaustyöt päästään aloittamaan vasta loma-aikana, Paltanen kertoo. Puhdistuslaitteistoa voidaan hyödyntää myös remontin aikana silloin, kun toimintaa kiinteistössä joudutaan jatkamaan väistötilojen puutteen vuoksi.

Ongelmia voidaan myös ehkäistä

Sisäilmaongelmien ratkaisemisen ohella olisi syytä kiinnittää enemmän huomiota myös siihen, mikä niitä aiheuttaa. – Henkilökohtainen mielipiteeni on, että rakennusalan yleinen kiire on suurin yksittäinen tekijä ongelmien taustalla. Kun rakenteiden kuivumiselle ei ole varattu tarpeeksi aikaa, kostautuu se myöhemmin huonona sisäilmana, Paltanen tietää.

Ongelmia voidaan ehkäistä myös rakentamisen jälkeen pitämällä riittävää huolta kiinteistöstä. – Esimerkiksi monilta isännöintifirmoilta löytyy jo tarkat huolto-ohjelmat, mutta on täysin työntekijäpuolesta kiinni, noudatetaanko niitä todella, Paltanen toteaa. Pienilläkin toimenpiteillä, kuten ilmastoinnin säädöllä ja puhdistuksella on loppupeleissä iso merkitys. Paltanen painottaa myös palokatkojen ja sisäilman yhteenkuuluvuutta. – Molemmat osa-alueet liittyvät toisiinsa, sillä sisäilmaongelmat leviävät aivan samoista paikoista kuin palokin, mies muistuttaa. – Onneksi myös sillä saralla asiantuntemusta ja kiinnostusta alkaa olla koko ajan yhä enemmän, hän lisää.

Huoltotoimenpiteet ovat yhtä tärkeitä niin taloyhtiöissä, työpaikoilla kuin omakotitaloissakin. – Yhä useampi huoltaa ja vaalii autoaan melkeinpä enemmän kuin kiinteistöjään, vaikka loppujen lopuksi niissä vietetään paljon enemmän aikaa, Paltanen pohtii. Mies kehottaakin ihmisiä pitämään parempaa huolta myös taloistaan, ennen kuin vakavampia ongelmia ehtii ilmaantua.