Narvi_solid_house_300_CMYK

Parhaat löylyt kotimaisilla saunatuotteilla

Sauna on vahva osa suomalaista kulttuuria ja kuuluu jokaisen kesämökille. Moni suomalainen tuntee varmaan Narvi, Aito ja Kota-kiukaat, sekä nauttii niiden löylystä omassa rauhankeitaassaan. Narvi Oy:ltä löydät kaikki tuotteet täydelliseen saunakokemukseen.

Narvi Oy on kotimaisuuden perikuva. Yrityksen kaikki saunatuotteet suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa, joten asiakas voi aina luottaa kotimaiseen alkuperään. Valtaosa Narvin työntekijöistä tulevat Raumalta, missä tuotanto sijaitsee. Arto Sainion mukaan henkilökunta on ihailtavan sitoutunut toimintaan ja aidosti ylpeä tuotteista. – Suurin osa työntekijöistä on ollut meillä jo pitkään töissä. He ovat todellisia ammattilaisia, jotka tuntevat tuotteemme paremmin kuin kukaan muu. Siksi myös heidän mielipiteitä kuunnellaan ja kunnioitetaan kaikessa tuotekehittelyssä.

Narvilla tuotekehittely on avainasemassa. Uusia tuotteita kehitetään kovaa vauhtia osana kasvavaa vientiä. Saunakulttuuri on erilainen eri maissa, ja siihen yrityksenkin on sopeuduttava. Venäjällä saunaa ei esimerkiksi lämmitetä löylyhuoneesta vaan pukuhuoneesta käsin ja löylyhuonekin pysyy siistinä. Samalla tulisija tekee pukuhuoneesta tunnelmallisen. Kyseistä tunnelimallia on myös vähitellen markkinoitu Suomessa.

Vaihtoehtoja on monia, mutta mistä kuluttaja tietää minkä kiukaan hän valitsee? – Hyvässä kiukaassa on riittävästi kiviä. Hyvät löylyt ja kivien määrä korreloivat keskenään. Jos rautakaupassa vertailee kahta kiuasta, kannattaa myös huomioida niiden paino. Raskaampi on todennäköisesti tehty järeämmästä ja kestävämmästä materiaalista, joten itse valitsisin sellaisen, Sainio kertoo. Narvin tuotteista Aito-kiukaalla on oma vankka kannattajakuntansa. – Aito-kiukaan löyly on aivan eri luokkaa, se on pehmeä ja hiipii pikkuhiljaa lauteille. Jos ei ole mahdollisuutta savusaunaan, suosittelen lämpimästi Aitoa.