23092009009

Pidennä kesääsi

Lasitetun terassin avulla kesäkautta saadaan jatkettua molemmista päistä jopa parilla kuukaudella. – Lasitusten ansiosta auringosta voi nauttia ilman että syksyn tuulet tai keväällä maasta nouseva kylmyys pääsevät sisään terassille. Lasitettu terassi on talvellakin lumivapaa, joten parin säteilylämmittimen avulla se voidaan ottaa jopa ympärivuotiseen käyttöön kohtuullisin kustannuksin, Klaukkalan Kehys ja Lasi Oy:n omistaja Markku Aalto sanoo. Klaukkala on omakotitalovoittoista aluetta, joten terassilasitukset tekevät siellä kauppaansa. Aalto uskoo, että asuinmukavuuteen satsaaminen kasvaa entisestään, kunhan valtion talous vain lähtee ensin nousuun.

Klaukkalan Kehys ja Lasi Oy on vuonna 1993 perustettu yritys, joka siirtyi nykyiselle omistajalleen Markku Aallolle vuosituhannen vaihteessa. Oma tuotanto on yrityksen toiminnan perusta ja tavoitteena onkin saavuttaa kaikessa mahdollisimman korkea kotimaisuusaste.

Terassilasitukset muodostavat liikevaihdollisesti suurimman osa-alueen Klaukkalan Kehys ja Lasi Oy:n toiminnasta. – Terassilasituksissamme on markkinoiden siroimmat alumiiniprofiilit, jotka peittävät vain vähän auringonvaloa ja näkyvää maisemaa. Parin vuoden takaisessa testissä myös ovemme on todettu herkimmin liukuviksi, Aalto kertoo. Klaukkalan Kehys ja Lasi Oy käyttää kestäviä materiaaleja eivätkä terassin lasitkaan mene silloin pienestä rikki.