Pintaremontit vankalla kokemuksella

rauman maalaus ja rakennushuolto 190X57px

Lisätietoa yrityksestä: www.raumanmaalaus.fi

 

Rauman Maalaus- ja Rakennushuolto Oy:lle kevät on tarjouspyyntöjen ja urakkalaskennan aikaa. Tänä kesänä suuri osa yrityksen urakoista taitaa olla korjausrakentamista koska uudistuotantoa ei Raumalla juurikaan ole.

Rauman Maalaus- ja Rakennushuolto Oy on vuonna 1972 perustettu pintaremontteihin keskittynyt yritys. Kun toimitusjohtaja Petri Vuori vuonna 1990 sukupolvenvaihdoksen myötä nousi Rauman Maalaus- ja Rakennushuolto Oy:n johtoon, oli yritys erikoistunut pelkästään tasoitetöihin. Vuosien varrella yrityksen palvelut ovat kasvaneet ja toimialue on rajautunut Satakuntaan. Tänä päivänä yritys tekee alkuperäisten tasoitetöiden lisäksi kaikki rakennusmaalaukseen kuuluvat työt tapetoinnista, julkisivupinnoituksiin. Luotettavan yhteistyökumppanin ansiosta yrityksellä on myös tarjota hiekkapuhallusta. – Olemme toki tarvittaessa valmiita lähtemään Satakunnan ulkopuolellekin, Vuori muistuttaa. Yrityksen palvelut on suunnattu laajalle asiakaskunnalle: rakennusliikkeille, yrityksille, yksityisille ja taloyhtiöille.

Hyvä isännöitsijä pitää taloyhtiön kunnossa

Vuoren mukaan julkisivuremontit tehdään monta kertaa liian myöhään ja vasta pakon edessä. Ammattitaitoinen isännöitsijä onkin taloyhtiölle kullanarvoinen henkilö. – Hyvä isännöitsijä pitää taloyhtiön kunnossa. Taloyhtiöillä pitäisi olla suunnitelmat tehtynä vuosiksi eteenpäin, Vuori kertoo. Taloyhtiöiden joukosta löytyy kuitenkin myös poikkeuksia. Jotkut ovat huomanneet, että mitä aikaisemmin julkisivuremontti aloitetaan, sitä edullisemmaksi se taloyhtiölle tulee. Jos remonttia jatkuvasti lykätään, kasvaa työmäärä entisestään ja hinnat alkavat huimata osakkaan päätä.

Ammattilainen tietää mitä tekee

Alan haasteiksi Vuori luettelee alhaisen hintatason sekä tee-se-itse -ihmiset, jotka uskovat osaavansa mitä vain ammattilaisen tavoin. – Omakotitaloissa ja rivitaloyhtiöissä työt teetetään hyvin usein omalla porukalla ns. talkoovoimin. Jokainen maalaa oman osuutensa rivitalosta, Vuori kertoo ja jatkaa: – Jo työturvallisuuden nimissä iso osa töistä pitäisi jättää ammattilaiselle. Vuori kiittelee kotitalousvähennystä, joka on saanut pimeän työn vähenemään tehokkaasti. Omakotitaloasujien kannattaisikin hyödyntää kotitalousvähennystä enemmän, myös pintaremontteja tehdessä. Kun kääntyy oikean ammattilaisen puoleen, saa varmasti laadukkaan lopputuloksen ja lisäksi työtakuun.

Myös kasvava ilmoitusvelvollisuus eri tahoille on tuonut rutkasti lisää kustannuksia yrityksille, joita tässäkin taantumassa on vaikea siirtää tarjouksiin. Eri medioita kun seuraa niin tuntuu että aina on joku lama menossa tai tulossa, niin ei nämä lisääntyvät kustannukset yksityisten asiakkaiden remonttipäätöstä ainakaan helpota.

Yli 40 vuotta alalla toiminut Rauman Maalaus- ja Rakennushuolto Oy tunnetaan luotettavana ja joustavana yhteistyökumppanina. Yhdeksi yrityksen valttikortiksi Vuori nostaakin juuri joustavuuden: – Sitä tarvitaan työmailla. Jokaista urakoitsijaa tarvitaan, jotta tilaajalle saadaan ajoissa luovutettavaksi laadukas lopputulos, se tuntuu tämän päivän kiireessä välillä unohtuvan, Vuori summaa.