Airfil Oy kuuluu Pohjoismaiden merkittävimpiin suodatinvalmistajiin.

Puhdasta ilmaa sen olla pitää

www.airfil.fiAIRFIL_160

 

Airfil Oy:n toimitusjohtaja Leo Tammi luotsaa Pohjoismaiden merkittävimpiin suodatinvalmistajiin kuuluvaa yhtiötään vuosien kokemuksella. Alun perin raskaan kaluston ilmansuodattimilla liikkeelle lähtenyt yhtiö on toiminut jo tammikuusta -81 saakka.

Akaalla majapaikkaansa pitävä Airfil Oy lähti 90-luvun vaihteessa kokeilemaan tuotteidensa markkinointia Hannoverin Messuille. Tämän tuloksena vienti lähti vetämään hienosti, eikä se ole sen jälkeen osoittanut hiipumisen merkkejä.

– Emme kylläkään varsinaisesti tähdänneet miksikään vientialan yritykseksi. Kunhan teimme myyntityötä hengissä pysymiseksi, yhtiön toimitusjohtaja Leo Tammi naurahtaa.

Viennin osuus on pysytellyt noin 30%:n tienoilla kokonaismyynnistä. Se tasoittaa markkinoiden heilahteluja ja pitää huolta työn jatkumisesta ympäri vuoden.

Ajan henki

Airfil Oy:n 23-henkinen työtiimi tarjoaa valikoimaansa yli 3000 tuotenimikkeen voimalla. Pääartikkeleiksi laskettavia tuotteita yhtiöllä on toki vähemmän, mutta kattava tarjonta on asiakaskunnalle tärkeää. Useimmat arvostavat sitä, että saavat kaiken saman katon alta.

Meillä on satoja asiakkaita useilla eri aloilla, vienti osaltaan tukemassa toimintaa, hyvät varastot ja erittäin tehokas palvelu.

Tänä päivänä Airfil keskittyy pääasiassa ilman- ja hydrauliikkaöljyn suodatukseen, mutta myös ilmastointi on vahvasti nousussa. Yhtiö on tehnyt voimakkaita investointeja tuotantoon ja Tammen mukaan esimerkiksi uuden linjaston avulla hienoon ilmansuodatukseen liittyvien tuotteiden valmistaminen onnistuu entistä paremmin.

– Voimme tehdä laidasta laitaan asiakkaan toiveiden mukaisia ratkaisuja tai vakiotuotteita. Muuntautuminen on meille elinehto, koska olemme pieni talo. Emme kilpaile volyymillä ja massatuotteilla, vaan keskitymme vähän pienempiin sarjoihin, Tammi toteaa.

Seuraavat askeleet

Yhtiössä on menossa hiljalleen sukupolvenvaihdos, joten vuosien kokemus ja nuoruuden into yhdistyvät juuri sopivassa suhteessa. Tulevaisuudessa haasteina Tammi näkee kehityksen mukana pysymisen ja kovan kilpailun, mutta jalat maassa ja maltillisen kasvun taktiikalla ei synny ongelmia.

– On helpompi nukkua yönsä, kun talous on kunnossa. Meillä on satoja asiakkaita useilla eri aloilla, vienti osaltaan tukemassa toimintaa, hyvät varastot ja erittäin tehokas palvelu, Tammi tiivistää.